JosbaLeBa B jatkaa tappioitta

Mikkelistä tuomisina tasuri PHSB:tä vastaan ja voitto Welhoista.

PHSB- JosbaLeBa 5-5 (0-1, 1-2, 4-2)

Edellisessä turnauksessa PHSB oli kaadettu komeasti 7-2 kauden parhaalla pelillä. Itseluottamus olikin hyvällä tasolla kun valmistauduttiin kohtaamaan PHSB toistamiseen. Ottelun alku olikin JosbaLebalta hieno. Oma pää pelattiin tarkasti ja vastahyökkäyksiin lähdettiin terävästi. Palkinto saatiin ajassa 7.25 kun ottelun paras pelaaja Elias Ikonen teki JosbaLeballe 1-0 maalin Henry Vartiaisen syötöstä. Erätauolle ansaitussa 1-0 johdossa. Toisessa erässä PHSB pääsi ensin tasoittamaan ottelun, mutta JosbaLeBa siirtyi nopeasti uudelleen johtoon ylivoimalla. Tällä kertaa Henkka teki Epen syötöstä. Ylivoimamaalin jälkeen peli oli hieman sekavaa, mutta PHSB ei pystynyt käyttämään sekoilua hyväkseen, vaan Jere Könönen siirsi JosbaLeban 3-1 johtoon. Kolmannen erän alku oli JosbaLeballe loistava. Reilussa neljässä minuutissa ensin Eemi Kärki iski Arttu Suhosen tarjoilusta ja hieman myöhemmin Epe teki toisen maalinsa Lasse Karvisen syötöstä. Epen hieman onnekas osuma taisi tuoda ennenaikaisen hyvänolontunteen ja ote siirtyi PHSB:lle. Erän puolessa välissä PHSB teki kaksi nopeaa maalia, johon JosbaLeBa reagoi aikalisällä. Ote kuitenkin säilyi vastustajalla ja kavennus tuli reilu kaksi minuuttia ennen loppua. Valitettavasti PHSB sai tehtyä tasoituksen vain kahdeksan sekuntia ennen loppua pelatessaan kuudella kenttäpelaajalla. Ottelun loppuhetkillä hieman näkyi, että normaalisti ykköskentän sentterinä pelaava Miro Turunen oli poissa ja Lasse pelasi selkävaivaisena. Näin normaalit nopeat ja tehokkaat vastaiskut jäivät uupumaan ja PHSB sai pidettyä paineen JosbaLeban päädyssä myös ykkösketjua vastaan ja todella harvinaista on, että ykkösketju jää miinuksille kuten nyt tapahtui.

Welhot-JosbaLeBa 3-9 (1-4, 1-3, 0-2)

Ekan ottelun pettymys onnistuttiin nollaamaan ja Welhoja vastaan lähdettiin hyvällä asenteella. Ykkösketjun edellisessä pelissä hieman hukassa ollut peli rupesi toimimaan myös uuden sentterin Visa Pyyn kanssa. Etenkin Henry Vartiainen oli loistavalla pelipäällä ja hänen johdollaan ykkönen oli alati vaarallinen. Jobin postia toi Lassen selkävaivat, jotka pakottivat hänet jättämään ottelun kesken jo parin vaihdon jälkeen. Tästä seurasi pientä sekoilua kun valmentaja ei osannut tehdä oikeaa ratkaisua riittävän nopeasti. Ensin pelattiin kolmella pakilla ja entisillä hyökkäysketjuilla, mutta kummankaan ketjun peli ei toiminut. Onneksi maalissa pelannut Henri Tietäväinen paikkasi valmentajan hidasälyisyyden. Viimein koutsi kuitenkin tajusi siirtää Eemin Lassen paikalle ykkösen pakiksi ja Vili Arponen otti Eemin paikan kakkosketjun oikeana laitana. Tämän jälkeen ykkösen peli rupesi jälleen rullaamaan tuttuun tapaansa ja kakkonenkin pystyi luomaan hyviä paikkoja sekä pitämään oman pään puhtaana. Pelin voittajasta ei alun sekoilujen jälkeen ollut epäselvyyttä. Henkka teki neljä maalia ja antoi siinä sivussa pari maalisyöttöä, Mikke jakoi totutun hienoja syöttöjä ja Visa pääsi koko ajan paremmin peliin sisään.