Josba voitti jatkoajalla 10 sekunnissa!

Kuvateksti: Perttu Puska mätti hirmutehot Limingan surmaksi. Kuva harjoituksista.
Josba nappasi makean jatkoaikavoiton myöhään lauantaina Liminkaa vastaan. Varsinainen peliaika päättyi tasan 8-8 (4-3, 3-5,1-0), mutta jatkoajalla Perttu Puska sivalsi ratkaisun 10 sekunnissa suoraan aloitusvoiton jälkeen.

Josban kolmas voitto putkeen tiesi samalla joensuulaisten nousua sarjakärkeen.

Josba sai otteluun unelma-alun kun hirmuisessa iskussa ollut Puska (2+3) vei joensuulaiset johtoon jo 17 sekunnissa. Josba meni vielä 0-2 johtoon, mutta sitten sovitut asiat hetkeksi unohtuivat.

– Tehtiin peli itsellemme vaikeaksi. Ryhdyttiin oikomaan ja oltiin vähän unisiakin. Mutta ratkaisevaa oli se, että joukkue pystyi nousemaan pelin aikana takaisin omalle tasolleen ja sovittuihin asioihin, päävalmentaja Santeri Raatarila linjasi.

Raatarila kiitteli vuolaasti joukkueensa taisteluilmettä muutenkin.

– Maaleja onnistuttiin tekemään paljon ja tänäänkin olimme hyviä erikoistilanteissa.

Josba tappoi esimerkiksi 3/5 -alivoiman ilman takaiskuja ja onnistui ylivoimalla kahdesti.

Josban maalilla pelasi kauden avausottelunsa Tuomas Tokila torjuen 19 kertaa. Limingan Kosti Laineelle kertyi 12 torjuntaa. Jesse Huurrekorvelle kirjattiin sekunti peliaikaa kun hän kävi torjumassa kotijoukkueen rangaistuslaukauksen. Sadan prosentin suoritus sekunnin panoksella!

Josban maalinteko oli illalla Kempeleen Zemppi-Areenalla komeaa katsottavaa. Kaikki kentät saivat onnistumisia ja moni osuma oli todellinen tahtomaali. Puskan takana kahden pisteen iltaa juhlivat Juho Väisänen (1+1), Juuso Lehtiniemi (1+1) ja Aleksi Ahokas (1+1).

Josban muut maalintekijät olivat päivän synttärisankari ”tänään 19 v”  Aapo Hämäläinen (1+0), Eetu Lehtiniemi (1+0), Joona Auronen (1+0) ja Jesse Reijonen (1+0). Syöttöpisteen hankkivat Eetu Kuittinen (0+1), Henrik Kinnunen (0+1).

Josban kiertue jatkuu erittäin tiukalla ohjelmalla sunnuntaina jo kello 16 SB Vaasaa vastaan.