Josba taisteli pinnan Turusta

Veikka Forsström torjui ensimmäistä kertaa Divarissa. Harjoituskuva.

 

FBC Turku ja Josba väänsivät Divarissa 63 minuuttia Kupittaalla tasatahtiin. Jatkoajalla isännät onnistuivat ratkaisemaan 5-4 (2-2,1-1,1-1,1-0) voiton. Josballe pinna oli arvokas sillä loukkaantumiset sotkivat kokoonpanoja. Kaksi miestä tippui joukkueesta vielä kesken viikonlopun.

– Meillä oli alla raskas peli eilen Raumalla ja paljon matkustelua. Lähdettiin pelaamaan matalaa karvausta puolesta kentästä. Koko ajan meillä oli tunne, että Turku ei päässyt vaarallisiin sektoreihin. Pelattiin nyörästi ja hyvin siihen nähden miten ohut miehitys meillä oli, Josban valmennustiimi summasi päivää.

Varsinkin viidelle puolustajalle tuli valtavasti peliminuutteja. Kaiken kaikkiaan Josban kokoonpanosta puuttui kahdeksan pelaajaa.

– Koko alkukausi on pelattu pahasti vajaalla. Toivoisi jo kovasti, että saataisiin koko joukkue kentälle. Vastassa on ollut sarjan kärkijoukkueita. Siksi tämäkin piste lämmittää kovasti ja kolme pinnaa viikonlopusta on joukkueelta mallikas suoritus.

Ottelu eteni tasaisesti erä erältä ja joukkueet paiskoivat maaleja vuoron perään. Kolmannessa erässä Turun kolmen pisteen kotivoitto oli jo lähellä, kun FBC meni 4-3 johtoon ajassa 55,21. Josba otti aikalisän ajassa 58,55 ja vieritti kentälle kuusi miestä.

– Saatiin hyökkäyspäähän heti tilanne ja laadukas 6-5 hyökkäys. Siitä maali ja jatkoajalle, valmennus kiitteli.

Jatkoajalla isännät olivat onnekkaita. Josban pelaaja kaatui ja keskisektoriin tuli laukaisupaikka.

Veeti Naakka (2+0) teki viikonloppuna väkevän paluun kokoonpanoon alkukauden loukkaantumisen jälkeen. Turussa Veeti tykitti kaksi komeaa maalia, varmisti ajassa 59,19 Josballe pisteen ja jatkoajan.

Josban muut maalintekijät olivat Juuso Lehtiniemi (1+1) ja divarissa ensimmäisen maalinsa tehnyt Jere Eiserbeck (1+0). Syöttöpisteille pääsivät Jere Sivonen (0+1), Eetu Lehtiniemi (0+1) ja Jesse Reijonen (0+1).

Josban maalilla Veikka Forsström korkkasi divariuransa. Veikalle kertyi 17 torjuntaa ja valmennuksen kehut.

– Erittäin hyvä suoritus. Meillä on kaksi huippuvahtia joukkueessa, valmennus iloitsi.

– Hauskaa oli ensimmäisessä divaripelissä. Tempo on tietenkin erilainen kuin kakkosdivarissa mutta sama reikäpallo siellä pyörii. Ei ollut mitään ylimääräistä jännitystä ja ihan tyytyväinen olen omaan suoritukseen. Tappio tietenkin harmittaa, mutta piste 14 äijällä on kuitenkin hyvä suoritus meiltä, Veikka pohdiskeli.

Josballa on erittäin tasaisessa Divarissa kuudesta ottelusta yhdeksän pistettä. Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua kahdella kotiottelulla Areenassa.