Josba saa keskiviikkona vieraita Oulusta – Edessä tärkeä ottelu molemmille

Josban edustusjoukkue saa keskiviikko-iltana vieraakseen nälkäisen joukkueen Oulusta, kun Oulun luistinseura tulee Joensuuhuun pelaamaan sarjassa säilymisestä. Ottelu on yhtä tärkeä myös kotijoukkueelle, sillä viimeaikoina heikosti esiintynyt Josba taistelee edelleen pudotuspelipaikasta. Tiukkaa vääntöä siis luvassa huomenna klo 18 alkaen.

Josba vei joukkueiden edellisen kohtaamisen syksyllä Oulussa selvästi 4-9. Vierasjoukkueen pistemäärä kuitenkin vääristelee sarjatilannetta. Karsintapaikalla olevan OLS:in sitkeyden ovat saaneet tällä kaudella kokea myös sarjan kärkijoukkueet. Nuori ja taitava oululaisjoukkue on kärsinyt niukan maalin tappion kahdesti SSV:lle ja kerran SPV:lle. Mistään heittopussista ei siis sarjasijoituksesta huolimatta voida puhua. OLS onkin todellinen tulevaisuuden joukkue sillä sen kantaviin voimiin kuuluva Valtteri Parviainen sekä monet muut ovat edelleen A-juniori-ikäisiä.

Ovatko OLS:in nuoret tähdet liikaa Josballe vai ottavatko Joensuun pojat omansa? Tule huomenna seuraamaan kuinka käy!

 

Josba – OLS
Ke 12.2. klo 18
Joensuun Areena