JOSBA ON VALMIS SARJAKAUTEEN

Josban miesten edustusjoukkue aloittaa neljännen kautensa salibandyn Divarissa luottavaisena. Loppukesän harjoituspelit menivät joukkueelta hyvin; saaliina kaksi voittoa, tasapeli ja tappio.

Josba haki kovia vastustajia ja kohtasi liigajoukkueista Happeen ja Welhot. Happee oli selvästi parempi numeroin 12-3. Welhot Josba kukisti kotona 9-7 ja Kuopiossa pelattiin tasan 4-4. Neljännessä ottelussa kaatui 2. divisioonassa pelaava Papas Kajaanista 15-3.

– Tärkein peli oli kesän ensimmäinen ottelu viime kevään hopeajoukkuetta, Happeeta, vastaan. Pelissämme näkyi selviä puutteita ja kehityskohteita, joihin harjoituksissa myöhemmin keskityttiin. Syksyn alkaessa uudet peliajatukset ja harjoitukset näkyivät hyvinä tuloksina viimeisissä harjoituspeleissä, valmennusjohto arvioi.

Kolmella edellisellä divarikaudella Josba on sijoittunut sarjan keskikastiin. Keväällä 2016 rajun nuorennusleikkauksen jälkeen sijoitus oli 9. eikä joukkue päässyt vielä pudotuspeleihin. Keväällä 2017 sija oli 7. kun Josba kärsi pudotuspeleissä kirvelevästi kaksi tappiota jatkoajalla. Keväällä 2018 kausi päättyi kahdeksanteen sijaan, kun pudotuspeleistä tuli voitto ja kaksi tappiota.

Alkavalla kaudella Josba tavoittelee parannusta edellisen vuoden sijoitukseen.

Joukkueeseen kuuluu 24 (22+2) pelaajaa. Liiga- ja divarikokemusta on yli kahdella kentällisellä. Joukkueen kokenutta kaartia haastaa pelipaikoista nuori ja nälkäinen tulokkaiden ryhmä. Joukkueessa on kaikkiaan kymmenkunta uutta pelaajaa. Josban kapteenina jatkaa joukkueen ikänestori Juho Väisänen (29).

Joukkue lähtee kauteen kahdella maalivahdilla, kun Joona Pesonen joutuu opiskelu- ja työasioiden vuoksi vaihtamaan paikkakuntaa syksyn aikana. Josban maalia vartioivat kokenut Tuomas Tokila ja tulokas Veikka Forsström.

Divarin runkosarja alkaa Joensuu Areenassa sunnuntaina kello 17 kun Josban vieraaksi saapuu NST Lappeenrannasta. Viime kaudella joukkueet kohtasivat runkosarjan lisäksi pudotuspeleissä. Kaikki pelit olivat tasaisia. Puolivälierissä lappeenrantalaiset olivat parempia voitoin 2-1.