JOSBA LUOTTAA EDUSTUSJOUKKUEESSA OMAAN KASVATUSTYÖHÖN

Sami Harinen on tällä kaudella mukana valmennustiimissä.

Josba lähtee divarikauteen 2020-2021 laajalla materiaalilla. Joukkueella on 23 sopimuspelaajaa, ja ryhmä voi kauden aikana vielä täydentyä.

Valmennusjohdon arvion mukaan luvassa on pelillisesti poikkeuksellisen mielenkiintoinen kausi.

– Joukkue on todella nuori, mutta samalla taitoa on enemmän kuin pitkään aikaan. Edelleenkin on noudatettu sitä ajatusmaailmaa, että oman kylän taitavat pojat saavat paikan näyttää taitonsa, valmennus linjaa.

– Tämä on myös ainoa tie, jolla mahdollisen liiganousun joskus tapahtuessa olisi mahdollista pärjätä hyvin myös liigassa.

Edustusjoukkueen kapteenina jatkava Juho Väisänen on huojentunut, että kausi käynnistyy vaikkakin erilaisten koronarajoitusten kera.

  • Uskon, että kovapäinen ja taisteleva porukka päästetään irti illasta toiseen. Aina, kun laittaa päälle punaisen paidan, on sydämen kohdalla Josban logo. Silloin jokaista peliä lähdetään voittamaan, ja annat kaikkesi sen eteen, Väisänen runoilee.

Kapteeni on huojentunut myös joukkueen miesvahvuudesta.

  • Aikaisempiin vuosiin verrattuna nyt pitäisi ryhmässä olla laajuutta sen verran, että muutama loukkaantuminen ei hommaa kaada tai aiheuta tappioputkia.
  • Siellä on hyviä poikia tulossa junnuista. He eivät tälle kaudelle suoraa sopimusta saaneet, mutta heistä kuullaan vielä. Sopimuksen saaneet nuoret miehet on lunastaneet paikkansa joukkueessa. Näyttäisi siltä, että sieltä voi useampi läpimurto olla luvassa, kapteeni arvioi.

Joukkueessa on useita nuoria pelaajia, jotka ovat näyttäneet kyntensä jo miesten tasolla.

– Tarkkailkaa ainakin Tatu Havulaa, Lauri Piirosta ja Veikka Forsströmiä, valmennus vihjaa.

Josba pelaa kotiotteluistaan Joensuu Areenalla 11 peliä ja Raatekankaan Liikuntakeskuksella kaksi ottelua. Kausi alkaa lauantaina 19. syyskuuta kotiottelulla Limingan Niittomiehiä vastaan. Divarin runkosarjassa pelataan 26 kierrosta 14 joukkueen kesken.

Josba julkistaa avausottelua Areenalla koskevat koronaohjeistukset loppuviikosta.

Josban edustusjoukkue 2020-2021:

3 Juho Väisänen, puolustaja

4 Artturi Vänskä, puolustaja

8 Jasu Holopainen, hyökkääjä

10 Veeti Naakka, puolustaja

13 Roope Tähkä, puolustaja

19 Jesse Reijonen, puolustaja

29 Eetu Kuittinen, puolustaja

31 Kasper Tähkä, hyökkääjä

32 Eetu Alitupa, puolustaja

41 Niko Kettunen, maalivahti

61 Elias Ikonen, hyökkääjä

63 Jere Kettunen, hyökkääjä

65 Juuso Salomies, hyökkääjä

72 Kimi Honkanen, hyökkääjä

73 Aleksanteri Tirkkonen, hyökkääjä

79 Tatu Havula, hyökkääjä

80 Fetja Naakka, hyökkääjä

87 Tino Turunen, puolustaja

88 Aapo Hämäläinen, hyökkääjä

91 Veikka Forsström, maalivahti

93 Eetu Nevalainen, hyökkääjä

95 Lauri Piironen, hyökkääjä

98 Jami Ruuskanen, maalivahti

Valmentajat: Antti Ruokonen, Sami Harinen, Janne Tähkä

Huoltajat: Saku Toropainen, Niko Tahvanainen