
Kuvateksti: Kotijoukkue tarvitsee nyt herätyksen maalintekoon. Joensuun Aikikai kalisteli omia keppejään syyskuussa Josban kotiottelussa.
Josba saa Divarin kotiottelussa sunnuntaina vastaansa Limingan Niittomiehet. Ottelu alkaa Areenassa tuttuun tapaan kello 17.
Päävalmentaja Antti Ruokonen vaatii joukkueelta nyt kasvojenpesua kotiyleisön edessä.
– Cup-tappion jälkeen on parannettava tekemistä. Maalinteko on herätettävä henkiin ja se vaatii nyt muutoksia myös kokoonpanoissa, Ruokonen ilmoitti lauantaina.
Josban ongelma on ollut koko alkukauden heikko viimeistely. Ongelmat kulminoituivat perjantaina Pieksämäellä Suomen cupin pelissä. Tekopaikkoja oli vähintään kymmeneen maaliin. Joukkue pystyy luomaan heinoja syöttökuvioita ja maalintekopaikkoja, mutta reikäpallo kiertää vastustajan maalia.
Gaza Girls tahdittaa Josbaa
Josban kotiotteluiden erätauoilla on esitelty syksyn aikana harvemmin nähtyjä lajeja. Sunnuntaina Josbaa tahdittaa Gaza Girls ja tanssityylinä on dancehall reggae. Katutanssia esitellään ottelun toisella erätauolla.
Aiemmin syksyllä Josban peleissä on nähty JoenVolin junnujen cheerleadingryhmä JVC Bullets ja Joensuun Aikikai esittelemässä budolajeihin kuuluvaa aikidoa.
Syksyn aikana on luvassa vielä uusia cheerleadingryhmiä mm JVC Rebels ja Jokipadan kilpatanssijat.
Josban kahvio palvelee Areenan kakkoskerroksessa sunnuntaina kello 16.30 alkaen.