
Jesse oli jälleen mies paikallaan. Kuva: Tuomo Kallonen.
Josban edustus on päässyt hyvään vauhtiin syyskaudella. Sunnuntaina miesten voittoputki sai jatkoa Esport Oilersin kustannuksella, joka kaatui tasaisten vaihdein jälkeen lukemin 7-4. Josba on voittanut jo kolme peliä peräkkäin. Voitolla joensuulaiset nousivat seitsemänneksi, vain pisteen päähän neljännestä tilasta.
Pelin kulku:
Ottelu oli erittäin vauhdikas, mutta myös rikkonainen vääntö. Maalinteon ensimmäisessä erä aloittivat vierailijat, kun ex-Josba Jyri Perokorpi pääsi tuikkaamaan pallon sisään maalin edestä puolustuksen nukahduksen seurauksena. Koko ottelun vahvassa vireessä ollut kakkosviisikko vei kuitenkin kotijoukkueen johdossa erätauolle. Ensin Tatu Könönen iski Tommi Puustisen syötöstä takatolpalta, sitten Tatu Eronen pääsi iskemään todellisen pukukoppimaalin vain sekunti ennen erän loppua.
Oilers tuli tasoihin toisen erän alussa ja alkoi ottamaan enemmän otetta pelistä. Josban puolustus ja etenkin maalissa ollut Jesse Huurrekorpi pitivät lukemat tasoissa. Puolen välin jälkeen ote alkoi jälleen siirtyä Josballe. Ajassa 30.13 Jiri Tikkanen iski 3-2-johtomaalin pallon riistosta, minkä jälkeen Oilers-pelaajat olivat omassa päässä todella ahtaalla käytännössä koko loppuerän. Jesse Reijonen iski Josban jo kahden maalin etumatkalle ylivoimalla, mutta muuten paikat olisi voitu käyttää paremminkin. Toisen erän lopussa oli Oilersin vuoro tehdä ns. pukukoppimaali: Jyri Perokorpi iski jo toisen maalinsa entisen joukkueensa verkkoon vain kaksi sekuntia ennen summeria.
Kolmanteen erään lähdettiin siis tilanteessa 4-3. Erä alkoi josbalaisittain hyvin ja pian liigatilastoihin saatiin jälleen uusi maalintekijä. Aleksi Matikainen pääsi tuikkaamaan ensimmäisen Salibandyliiga-maalinsa ajassa 43.38, vastayökkäyksestä. Josba sai kuitenkin kohta kylmää vettä niskaansa, kun Niko Kejonen passitettiin istumaan viitosta todella heppoisen näköisestä tilanteesta. Miehet kuitenkin puolustivat urhoollisesti päästäen vain yhden maalin aivan alivoiman lopussa. Tilanteen jälkeen orastava Oilers-kiri kaatui joukkueen jäähyilyyn. Reijonen iski ajassa 57.21 Josban jälleen kahden maalin karkumatkalle ja tästä vierasjoukkue ei enää toipunut. Mikko Hallikainen pääsi vielä iskemään tyhjiin 19 sekuntia ennen loppua. Oilersin Rasmus Markelinin maila osui maalin jälkitilanteessa Hallikaisen suuhun, mistä hyvästä espoolainen komennettiin suihkuun. Mikko selvisi vahingolta näyttäneestä tilanteesta turvonneella huulella.
Loppukaneetti:
Menneiden vuosien surkeat syyskaudet ovat muisto vain. Josba kaatoi ennakkoon yhden liigan kovimmista joukkueista ja vielä todella hyvällä pelillä. Seuraavaan koitokseen, vieraspeliin OLS:ia vastaan, ei kuitenkaan voi lähteä takki auki. Työtä on edelleen tehtävä täysillä. Tasaisessa liigassa, kun yksittäisissä peleissä voi käydä kuinka tahansa.
Päivän säväyttäjä:
Jesse Huurrekorpi oli jälleen kärppänä maalin suulla ja joukkueen viimeinen lukko. Jesselle kertyi ottelussa 21 torjuntaa ja torjuntaprosentti 84%. Peli oli kuitenkin kaiken kaikkiaan tasapainoinen suoritus koko joukkueelta.
Maalikooste
Lehdistötilaisuus
Iltasanomat
Karjalainen
Pääkallo
Tehot:
Perttu Puska 0+3
Jesse Reijonen 2+0
Jiri Tikkanen 1+1
Tatu Könönen 1+0
Tatu Eronen 1+0
Aleksi Matikainen 1+0
Tommi Puustinen 0+1
Mikael Ahponen 0+1
Sisäinen pistepörssi:
Perttu Puska 9+9=18 (liigan pistepörssi sija 5.)
Tatu Könönen 8+4=12
Tatu Eronen 5+2=7
Mikko Hallikainen 5+2=7
Petri Väänänen 4+3=7
Jesse Reijonen 2+5=7
Niko Kejonen 3+2=5
Jiri Tikkanen 1+3=4
Tomi Lautanen 2+1=3
Ville Simonen 1+1=2
Aleksi Matikainen 1+1=2
Mikael Ahponen 0+2=2
Ville Laasonen 1+0
Tommi Kivilehto 0+1
Tommi Puustinen 0+1