
Kuvateksti: Josban viisikkopeli on tiivistynyt runkosarjan lopulla.
Josban viiden kotiottelun putki alkoi miehekkäästi 6-1 (2-0,1-1,3-0) voitolla Lappeenrannan NST:stä. Voiton avain oli hyvä joukkuepuolustaminen ja onnistunut maalivahtipeli.
– Kurinalainen suoritus joukkueelta ja erittäin hyvää puolustuspään peliä. Meitä vastaan on nyt kahdessa viimeisessä kotipelissä tehty vain kaksi maalia, kiteytti päävalmentaja Antti Ruokonen ottelun.
Päävalmentaja antoi kiitokset myös Jesse Huurrekorvelle kylmän viileistä torjunnoista. Jesselle kertyi 25 torjuntaa.
– Olen sitä mieltä, että meille on divarin kovin maalivahtikaksikko, jolla on myös liigakokemusta, Ruokonen pohti.
Ottelu alkoi Josban kannalta hieman hapuilleen, mutta muutamassa minuutissa joukkue löysi lääkkeet NST:n pelitapaan.
– Tajuttiin onneksi miten vastustaja tulee ja tehtiin omaan peliin tarvittavat muutokset. Meille ei tullut pallon menetyksiä kuten alkukaudesta, muistettiin matala peliasento ja siitä saatiin hyviä syöttöjä ja avauksia, Ruokonen kehui joukkuettaan.
– Myös ylivoima oli tänään parempi mitä se on tällä kaudella ollut, mutta kyllä sitä pitää vielä kehittää. Samoin hyökkäyspäässä on parannettavaa.
Josban parhaana palkittiin uuttera Aleksi Ahokas (2+0), joka on pelannut erittäin hyvän ja tasaisen kauden.
– Tyytyväinen pitää olla ja onhan se mukava voittaa pelejä. Olen saanut pelata myös ilman loukkantumisia, Ahokas sanoi.
Aleksi arvioi, että harvinaisen pitkä kolmen viikon pelitauko ei lopulta näkynyt joukkueen otteissa.
– Tämä tauko oli todella tarpeen. Meillä oli sen aikana pahimmillaan vain 11 tervettä miestä harjoituksissa, Ruokonen huomautti.
Kettusen veljekset Joona ja Jere olivat myös oivallisessa vireessä ja nakuttivat kumpikin tehot 1+1. Josban maalintekijät olivat lisäksi Ville Laasonen (1+0) ja penkiltä ylivoimaan tullut Juuso Lehtiniemi (1+0). Jalkavammasta kärsivä Juuso oli kentällä valmentajan arvion mukaan koko pelissä vain tuon 10 sekuntia.
Syöttöpisteet hankkivat Eetu Sorvali (0+2), Eemeli Ruokonen (0+1) ja maalivahti Jesse Huurrekorpi (0+1). Jesse syötti Jere Kettusen vapaaksi ja Jere viimeisteli kuudennen maalin tyhjiin.
NST yrittikin kaevennusta ja uutta otetta peliin noin neljä viimeistä minuuttia kuudella kenttäpelaajalla, mutta Josba puolusti erittäin taitavasti.
Josba nousi sarjataulukossa pudotuspeliviivan yläpuolelle seitsemänneksi. Sarja on kuitenkin vielä pahasti kesken ja poikkeuksellisen tasainen runkosarjan loppuun saakka.
Josba kohtaa sunnuntaina kotona Joensuu Areenassa Loviisan kello 17.