Josba jäähyili pisteet vieraille – mahtava kiri päätöserässä

Jesse Reijonen syötti kaksi maalia. Harjoituskuva.

 

Kotijoukkue koki kovia ja istui jäähypenkillä viisi kertaa Loviisaa vastaan. Sieltä on hankala voittaa pelejä kovaa joukkuetta vastaan. Divaripisteet menivät vieraille maalein 6-9 (0-4,1-2,5-3).

Ottelu eteni erikoisella tavalla. Josballe vihellettiin avauserässä kolmen minuutin jaksoon kolme rangaistusta, joista kaksi vielä samassa ajassa. Loviisa rankaisi käytännössä jokaisesta jäähystä, kun kolmas maali tuli samalla sekunnilla kuin jäähy umpeutui. Pahimmillaan oltiin kahden miehen alivoimalla.

– Käytiin kuumana ja purnattiin jäähyistä, se vie fokuksen pelistä pois. Meidän omat pallolliset jaksot jäivät lyhyiksi, oltiin altavastaajia ja Loviisa pelasi laadukasta ylivoimaa, Josban valmennus pohti.

Avauserän jälkeen vieraat johtivat neljällä maalilla. Yleisölehtereillä ainakin kahta jäähyä pidettiin kovin heppoisina.

Toiseen eräänkin Josballe määrättiin kaksi jäähyä estämisestä. Toinen kestettiin, toista ei. Koppiin mentiin kahden erän jälkeen 1-6 numeroissa.

– Oltaisiin tarvittu se onnistuminen siihen toiseen erään ja nousu siitä takaisin peliin. Laadukkaita paikkoja toki oli.

Kolmanteen erään Josba kehitti huiman kirin ja vieraat olisivat olleet ahtaalla ilman avauserän jäähysumaa ja retkahdusta. Päätöserässä Josba latoi viisi maalia, joista kaksi viimeistä lyötiin ilman maalivahtia kuudella viittä vastaan.

– Päätöserässä meidän pelivirtaus kääntyi ja positiivista oli, että saatiin maaleja niin tasaviisikoin kuin kuudella viittä vastaan. Oma suorittaminen parani selvästi, valmennus kannusti joukkuetta.

Josban tehokkain oli sormivammasta toipunut, ja Josban divarikokoonpanossa pelikasteen ottanut Antti Juvonen (3+0) kolmella osumalla.

– Lämmittää mieltä. Hyökkääjänä kun pelaa maaleja pitääkin tehdä. Harmittaa ettei oltu alusta saakka hereillä ja jäähyt sotkivat peliä, Juvonen kertasi.

Aleksi Matikainen (2+0) osui kahdesti ja Miika Kosonen (1+0) kerran.

Syöttöpisteille nousivat Jesse Reijonen (0+2), Niklas Räty (0+1), Juuso Lehtiniemi (0+1) ja Santtu Siponen (0+1).

Josban veräjän suulla Tuomas Tokila torjui 26 kertaa ja vieraiden Niko Nordström 18 kertaa.

Viikon kuluttua Josballa on edessä ensimmäinen vieraspeli Nurmoa vastaan.