Josba hyydytti NST:n – Jesse viimeinen lukko

Jesse Huurrekorpi onnistui täydellisesti Lappeenrannassa. Kuva harjoituksista.

 

Josba esitti Divarin pudotuspelien avauksessa kauden ehjintä peliä. Lauantaina Lappeenrannassa mikään osa-alue ei pettänyt, ja isännät kaatuivat maalein 3-5 (1-1,1-3,1-1).

– Joukkue taisteli tänään erittäin isolla sydämellä, suurimmalla varmaan tällä kaudella, päävalmentaja Santeri Raatarila kiitteli.

Josban heikko jakso tammi- helmikuussa antoi väärän kuvan joukkueen osaamisesta. Harjoituksissa on saatu useita onnistuneita kokonaisuuksia, mutta niitä ei alkuvuodesta saatu vietyä sarjapeleihin.

– Tiedettiin, että kun vain saadaan kaivettua se osaaminen esiin, niin kyllä tulostakin tulee. Nyt käytiin tekemässä se tulos.

Avauserä oli tasainen ja tunnusteleva. Erätauolle mentiin 1-1 numeroissa. Toisen erän alkuun NST karkasi heti johtoon, mutta Josba kuittasi tärkeän tasoituksen 16 sekunnissa. Erän loppuun Josba karkasi jo 2-4 johtoon.

Kolmannen erän alkuun syntyi 2-5 johtomaali Josballe ja kotijoukkue joutui ahtaalle.

– Oma puolustuspää pidettiin tänään puhtaana ja meillä oli todella paljon tärkeitä peittoja. Hyökkäykset olivat suoraviivaisia.

NST myllytti neljä viimeistä minuuttia ilman maalivahtia hakien vimmatusti kavennusta. Koko ottelun erinomaisesti torjunut Jesse Huurrekorpi syttyi NST:n pallosateessa kauden parhaimpaansa. Jesselle kertyi erään 16 torjuntaa.

– Isoja torjuntoja tärkeään paikkaa, Raatarila summasi.

”Herraisä mikä tivoli”

Loppunumerot 3-5 NST teki ilman maalivahtia ajassa 57.25. Erän lopun joensuulaiset kestivät hyvällä alivoimalla.

– Siinä kyykittiin ja ryynättiin onnistuneesti neljä minuuttia.

Huurrekorvelle kertyi kaikkiaan 27 torjuntaa. NST:n Jarkko Monthan torjui 10 kertaa.

– Herranisä mikä tivoli meillä pyöri tänään Lappeenrannassa. Kauden ehjin 60 minuuttinen ja jokainen ukko taisteli täysillä koko pelin ajan, kapteeni Juho Väisänen kehui joukkuettaan.

Raatarila muistutti, että tämä oli kuitenkin vain yksi täplä tilastoissa.

– Huomenna jatketaan ja taas nollasta lähdetään. Sieltä tulee varmaan ärsytetty vastustaja Joensuuhun.

Josban maalintekijät olivat Perttu Puska (2+0), Aleksi Ahokas (1+1), Juuso Lehtiniemi (1+0) ja Ville Laasonen (1+0).

Syöttöpisteille pääsivät Eetu Lehtiniemi, Henrik Kinnunen, Jesse Reijonen ja Aapo Hämäläinen, kaikki 0+1.

Toinen pudotuspeli käynnistyy sunnuntaina kello 19 Liikuntakeskus Energyllä. Joensuu Areena ei ole käytettävissä koko kentän nurmen takia.

Josban kannattajille tiedoksi, että Energyn katsomot ovat Areenaan verrattuna rajalliset, joten suosittelemme tulemaan paikalle hyvissä ajoin. Lipunmyynti alkaa kello 18.00

Myös parkkitilaa on rajallisemmin saatavissa, otathan myös tämän huomioon saapuessasi.

Muistathan myös, että kausikortit eivät ole enää voimassa. RED-kortilla pääset maksutta myös pudotuspeleihin.