Josba höyhensi Erän – lauantaina ratkaiseva peli

Veeti ja Allu värkkäsivät maalin mieheen. Arkistokuva.

Josban taistelu Divarin pudotuspelipaikasta jatkui lauantaina onnistuneesti vierasmatolla Erä Viikingit Akatemiaa vastaan. Josban voitto kirjattiin selvin numeroin 8-3 (3-0,1-2,4-1).

  • Pitkästä aikaa rauhallinen suoritus meiltä. Missään vaiheessa ei ollut ongelmia. Meillä oli tehtyjen lisäksi runsaasti muitakin maalipaikkoja, valmennusjohto kiitteli.

Josba otti ohjat haltuun heti ensimmäisessä erässä 3-0 johdolla. Eetu Kuittisen avausmaali syntyi ensimmäisestä vaihdosta.

Toinen erä meni numeroiden valossa isännille, ja se olikin joensuulaisten vaikein hetki ottelussa. Erä pääsi peliin mukaan muutamalla käännöllä.

  • Nyt oli se kuuluisa rutiinisuoritus. Ei tullut notkahdusta, vaikka vähän vaikeata oli toisessa erässä, kapteeni Juho Väisänen makusteli.

Kolmannessa erässä Josba piti johtonsa helposti ja nakutteli neljä maalia. Yksi syntyi ylivoimalla ja loppunumerot sekuntia ennen summeria lapioitiin tyhjään maaliin.

  • Ryhdikäs kolmas erä sekä pallollisena että pallottomana takasi voiton. Hyvä suoritus joka mieheltä, varakapteeni Aleksi Matikainen jakoi tunnustusta joukkueelle.

Valmennusjohto kehui nuorisoketjun suoritusta, pisteitä tuli 5+5. Välillä intoa oli vähän liikaakin ja kenttätasapainot hakusessa.

  • Tähkän veljekset olivat tärkeässä roolissa ja purkivat vastustajan karvausta. Puolustajia oli kokoonpanossa vähän ja Kuittinen onnistui siellä myös hyvin. Veikka oli maalissa taas erinomainen muutamalla paraatitorjunnallakin.

Josban tehokkain oli komeat tehot 3+1 nakuttanut Lauri Piironen. Tatu Havula tilastoi luvut 1+2. Muut maalitekijät olivat Veeti Naakka (1+1), Aleksi Matikainen (1+0), Kasper Tähkä (1+0) ja Eetu Kuittinen (1+0). Syöttöpisteen saalistivat vielä Aapo Hämäläinen, Santtu Siponen ja Roope Tähkä.

Veikka Forsström torjui maalilla 16 kertaa. Josba oli Jesse Huurrekorven loukkaantumisen vuoksi matkassa yhdellä maalivahdilla. Loukkaantumiset karsivat myös ketjut 14 kenttäpelaajaan.

Sarjakierroksen jälkeen Josba nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle kahdeksanneksi. Taistelu jatkopeleistä on kuitenkin äärimmäisen tiukka useamman joukkueen kesken.

Runkosarjan viimeisellä kierroksella Josba kohtaa kotona O2 Jyväskylän. Kolmen pisteen voitto varsinaisella peliajalla tuo Josballe paikan pudotuspeleihin.