
Eetu Kuittinen teki tärkeän 5-4 kavennusmaalin. Arkistokuva.
Josba ja NST painivat komean puolivälieräsarjan. Kolmas ja ratkaiseva peli oli vielä 57 minuutin kohdalla 5-5, mutta sitten NST onnistui vain 11 sekuntia myöhemmin pompottamaan maalinedusruuhkasta voittomaalin 6-5 (2-1,3-2,1-2).
Josba ei myynyt nahkaansa ottelusarjassa todellakaan halvalla. Jokainen peli oli kaiken lisäksi laadukasta salibandya.
– Kukaan ei meihin uskonut, mutta me tehtiin tästä komea ottelusarja, ja siitä haluan sitoutunutta joukkuetta kiittää. Vasta kalkkiviivoilla tämä ratkesi, maalin peli, päävalmentaja Santeri Raatarila summasi.
– Näissä peleissä on paljolti kysymys siitä kumman askelmerkeillä lähdetään peliä viemään. Avauserä saatiin pidettyä tiukkana, kuten oli ajateltu. Toisessa meillä oli vaikeaa, mutta kolmannessa NST joutui juoksemaan meidän tahtiin.
NST selvitti ison jäähyn
Ottelussa oli kaksi erityisen henkeäsalpaavaa hetkeä. Avauserässä NST meni ensin johtoon, mutta sille tuomittiin pian iso viiden minuutin jäähy ja pelirangaistus. Josballe tarjottiin jo jonkin sortin ratkaisun avaimia, mutta NST menikin alivoimalla 2-0 johtoon.
– NST pelaa hyvää alivoimaa ja kyllä siinä meitä juoksutettiin. On selvää, että ylivoimalla meidän olisi pitänyt tämä peli ratkaista, mutta nyt se ei onnistunut.
Erän loppuun saatiin kuitenkin kavennus ja heti toisen erän alkuun ison jäähyn loppusekunneilla vielä toinen yv-osuma. Kaksi yv-maalia jäähyn aikana ei ole huono suoritus, mutta yksi omiin pilasi kokonaisuuden. Peli oli kuitenkin toisen erän alussa tasan 2-2 ja taas aloitettin alusta.
Sitten Josballe osui taas musta hetki kuten sunnuntaina kotipelissäkin. Nyt se kesti reilun minuutin, jonka aikana NST rokotti kaksi maalia. Josba käytti siinä myös aikalisän. Pian vastustaja karkasi jo ratkaisevan oloiseen 5-2 johtoon. Mutta peli ei ollut vielä siinä.
Päätöserä Josballe
– Kolmanteen erään tehtiin vahva sisääntulo ja NST lähti meidän juoksukilpailuun kuten haluttiin. Siitä kehitettiin mainio kiri ja huipennus tähän ottelusarjaan, Raatarila kehui miehistöään.
Seuraavat kolme maalia pommitti Josba ja tuli kolmannessa erässä ajassa 57.09 kauden parhaan ottelunsa pelanneen Markus Otrosen (2+0) osumalla tasoihin 5-5. Se oli se toinen dramaattinen hetki Lappeenrannan illassa.
Lopussa Josba yritti vielä ilman maalivahtia, mutta aika loppui ja NST marssi maalin erolla välieriin. Kokonaisuutena NST vei sarjan voitoin 2-1, maaliero 14-12.
– Ei voi tappioon tyytyväinen olla, mutta me kuitenkin haastettiin komeasti runkosarjan voittaja. Intensiivinen sarja, reilu ja rehti. Näitä olisi hieno ratkoa paras viidestä, mutta nyt se on paras kolmesta, Raatarila huomautti.
Josban muut maalintekijät olivat Perttu Puska (1+2), Veeti Naakka (1+1) ja Eetu Kuittinen (1+0). Syöttöpisteen hankkivat Ville Laasonen (0+1) ja Aleksi Ahokas (0+1).
Jesse Huurrekorvelle kertyi 22 torjuntaa ja isäntien Jarkko Monthanille 20 torjuntaa.
Paras divarikausi
Josban pistepörssi puolivälierissä: Perttu Puska 4+2, Aleksi Ahokas 1+2, Juuso Lehtiniemi 2+0, Markus Otronen 2+0, Veeti Naakka 1+1, Ville Laasonen 1+1, Eetu Kuittinen 1+0, Jesse Reijonen 0+1, Eetu Lehtiniemi 0+1, Samu Juvonen 0+1, Aapo Hämäläinen 0+1, Henrik Kinnunen 0+1.
Kausi 2017-2018 oli niukasti Josban tähän mennessä paras Divarissa. Ensimmäisellä kaudella matka ei riittänyt pudotuspeleihin. Toisella kaudella puolivälierissä hävittiin kaksi kertaa jatkoajalla. Nyt hankittiin pudotuspeleissä yksi voitto.