Alkusarjan jälkeen koittanut ylempi jatkosarja jatkui Nilsiässä.
Lähtöasetelmana ennen pelejä oli, että parit treenit parin viikon aikana ja niissäkin tekeminen on ollut vähän ”joulumielellä ” oloa ja osalla ei treenin treeniä alla. Osittain saamme kiittää tämän hetkistä salivuoro tilannetta, joka ei ainakaan alkuvuodesta parane kun Areena on kokoajan varattuna muuhun käyttöön.
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Welhot Nilsiä, joka alkusarjan pelissä ei antanut kunnon vastusta, mutta nyt oli kellossa eri ääni. Saatin kovasti taisteleva Welhot vastaan ja kun kaveri viimeisteli vielä hurjalla prosentilla, oltiin välillä hätää kärsimässä. Ensimmäinen maali kaverille kun kellossa oli pelattu 0:32. Vaikka vastustaja jäähyili pariin otteeseen päättyi ensimmäinen erä Welhoille 4-2 meidän saadessa yhden yv-maalin.
Toisessa erässä olikin jo tasaisempaa sen mennessä meille 0-1.
Vasta kolmannen erän puolivälissä saatiin vapauttava tasoitus maali ja johtoon mentiin ajassa 40:23. Vain 7 sekuntia kului kun kaveri tuli taas tasoihin. Otettiin aikalisä ja sovittiin, että pelataan peli loppuun ja tehdään se voittomaali tavalla tai toisella. Mutta kylmää vettä tuli taas niskaan meidän otettua tyhmän jäähyn (liian monta pelaajaa). Av:ssa oli tästä huolimatta yhdelle annettu mahdollisuus hakea sitä voittomaalia ja kuinka ollakkaan, ajassa 42:53 tuli ottelun päätös numeroiksi 5-4 voittomaali alivoimalla, vaikkakaan ei sillä sovitulla tavalla ;).
Toinen ottelu oli Lebaa vastaan ja he tulivatkin otteluun revanssi mielessä. Ottelu alkoi meidän kannalta todella huonosti kun istuttiin jäähyllä kolme kertaa peräkkäin ollen 15 sekuntia jo 5-3 av tilanteessa. Viimeisen jäähyn aikana leba saikin jo toisen maalinsa ja lopussa jouduimme ottamaan aikalisän kun kaveri teki vielä pari lisämaalia erän päätyttyä 1-4. Aikalisän jälkeen ja toisessa erässä olimmekin vahvoja, mutta varsinaisille maali paikoille emme päässeet kunnolla. Vaikka paine oli kokolailla Leban päädyssä teki kaveri tehokkaasti pari maalia meidän yhtä vastaan toisessa erässä. Kolmas erä meni saman kaavan mukaan pelin päättyessä vastustajalle 3-8. Parempi ja nälkäisempi voitti ja Leba sai nyt sen revanssin, kun luvut kääntyivät toisin päin edelliseen peliin verrattuna.
Yhteenvetona voi sanoa, että se Tami Tammisen sanonta huonosta valmistautumisesta on tässäkin kohdallaan, mutta yksi lause löytyy ao.linkistä, jossa Tami sanoo, että ”ei Pxxxx pöyhimällä parane”, tarkoittanee tässä meillä, että nyt katse eteenpäin ja tästä on oppirahat maksettu ja haetaan hyvien treenien kautta se meidän ”spiritti”, jolla taas pystytään haastamaan porukka kuin porukka. Meillä missattiin nyt kyllä joka osa-alueella molemmissa peleissä ja emme saaneet jalkaa liikkeelle, josta pelinopeus kärsi ja sitä kautta emme päässeet maalipaikoille kummassakaan ottelussa, kuten olemme aiemmissa peleissä päässeet.
http://fi.wikiquote.org/wiki/Juhani_Tamminen
Seuraavat pelit ovatkin Kontiolahdella 13.1, joten päästään meilkein kotinurkilla pelaamaan Welhojen Akatemiaa ja Flamesia vastaan. Kaikki joukolla kannustamaan Josba 99 junnut nousuun!