Vähäisestä harjoitusmääristä huolimatta menimme innolla pelaamaan Kontiolahden liikuntahallille, kun heti ensimmäisessä pelissämme saimme vastaan sarjaa puhtaalla pelillä johtavan Welhot Akatemian.
Oli tarkoitus lähteä parantamaan viime pelistä (alkusarjassa 3-8 takkiin) ja sovittiin, ettei hävitä ottelua heti ensimmäisessä erässä, kuten alkusarjan pelissä. Alkusarjan ottelun kaksi viimeistä erää olivat meillä hyviä ja hyvin alkoi myös ylemmän jatkosarjan koitos.
Siirryttiin kolmannella minuutilla johtoon ja kaveri tasoitteli kuudennella minuutilla. Tasaista vääntöä oli koko ensimmäinen erä, mutta erän viimeisellä sekunnilla tullut ns. pukukoppimaali oli ehkä omalla tavallaan ottelun käännekohta, vaikka kyseessä olikin vaan vastustajan maalin johto. Kaveri sai siitä virtaa toiseen erään ja meillä ehkä jäätiin sitä liikaa ”märehtimään”.
Ottelua kun oli pelattu 19 minuuttia sai vastustaja maalin helpohkosti ja otettiin siihen sovitusti aikalisä. Mutta jo vajaan minuutin sisään kaveri teki vielä toisen. Saatiin kuitenkin hyvin tilanteita vastustajan maalille, mutta se viimeinen silaus kuitenkin puuttui. Welhot otti lähes kolme peräkkäistä jäähyä, jossa kuitenkin saivat itse av-maalin aikaiseksi ekan jäähyn aikana, meidän sarakkeen näyttäessä yv:llä nollaa. Lähes heti toiselta jäähyltä päästyään Welhot teki vielä 6-2 maalin, jotka olivat toisen erän loppulukemat.
Kolmas erä olikin sitten meidän erä, mutta hyvästä kiristä huolimatta, emme saaneet kahta maalia enempää, pelin päättyessä 6-4 tilanteeseen.
Mikä positiivista, niin tuomaritkin kertoivat viihtyvänsä, tasaisessa ja vauhdikkaassa pelissä, jossa pelattiin molemmin puolin kuitenkin siistiä peliä. Haastettiin kärkiporukka hyvin ja jatkossa meillä on vielä hyvät mahdollisuudet haastaa Welhojen Akatemia, kunhan ”rosterissa” on kaikki pelaajamme.
Welhot-Akatemia- Josba 6-4 (2-1,4-1,0-2)
Toinen ottelu oli Welhot Flames joukuetta vastaan, josta odotettiin tiukkaa vääntöä. Josba kuitenkin aloitti kovalla paineella ja ensimmäinen erä meni Josballe 4-0. Ensimmäisessä erässä onnistuttiin kerran ali- ja ylivoimalla. Mutta myös kaveri onnistui alivoimalla kertaalleen.
Toisen erän viidennellä minuutilla meidän tehdessä maalin yv:llä juuri sitä ennen lähti Flamesin kaveri omin ehdoin rangaistusaitiosta pois, josta seurasi punainen kortti ja 5+20min jäähy. Ylivoima toimikin edelliseen peliin verrattuna kuin ”junan vessa” ja viiden minuutin aikana teimme neljä maalia, toisen erän päättyessä 9-2 tilanteeseen.
Kolmas erä menikin pelaillessa ja sitä helpotti hieman Welhojen innokas peluuttaminen, kun kaksi peräkkäistä ja osittain päälekkäistä jäähyä ottivat ensin kuusi pelaajaa kentällä ja sitten vielä jäähyn aikana viisi kaveria kentällä. Emme kuitenkaan pystyneet käyttämään tilannetta hyväksi vaan kaveri teki taas av-maalin, joka oli päivän aikana jo kolmas meille tehty av-maali. Tasakentällisin saatiin vielä kolma häkkiä aikaiseksi pelin päättyessä 12-3 lukemiin.
Josba- Welhot Flames 12-3 (4-2,5-0,3-1)
Vaikka harjoituskertoja oli vähänlaisesti ja pelattiin pienemmällä porukalla poissaoloista johtuen, oli pelimme kuitenkin parempaa, kuin edellisessä turnauksessa. Kontiolahden liikuntahalli on erittäin hyvä alusta pelata, joka näyttää todelliset joukkueiden tasot, kun pääsee matolle ja lähes täysimittaiselle kentälle pelaamaan.
Muutamia helppoja maaleja annettiin taas molemmisssa peleissä vastustajalle, mutta kun harjoitusten kautta saadaan tuo rutiinitaso kohdalleen, niin eiköhän sitä jo seuraavissa turnauksissa ala näkyä ehjempää täyttä 45 minuuttista, jossa kaveria ei päästetä enää niin helpolla peliin mukaan.
Tästä aasin siltana jatketaankin sitten Kylmäojan koululla 26.1 ”paikallisvastustaja” Lebaa vastaan, jossa meillä on todellinen revanssin paikka viime peliin nähden. Pitäkäähän hatuista kiinni….täältä tullaan 😉