Josba C2 SM-sarjapeleillä Mosahallilla

Josba C2 ensimmäinen SM-sarjakausi jatkui 24.10. legendaarisella Mosa-hallilla Tapanilassa. Tähän asti sarja on ollut turnausmuotoisena, tarkoittaen juoksevaa peliaikaa ja kahta peliä päivään. Viikon päästä alkavat sitten ”oikeat” SM- sarjapelit, yksittäisinä otteluina.

Alkukausi on ollut Josban osalta uusiin joukkueisiin ja sarjatasoon totuttelemista. Täytyy myös muistaa se, että Josban joukkue on ollut kasassa vain puolisen vuotta, omiin joukkuekavereihin ja pelisysteemiin opetteleminenkin on vienyt oman aikansa. Alkukauden osalta on todettava, että meidän pelimme kehittyy ja menee eteenpäin ottelu ottelulta. Sekä pelaajat että valmennus oppivat pelistä koko ajan ja voidaan tyytyväisenä todeta että joukkue on oikealla sarjatasolla.

Tämän päivän otteluohjelmassa oli vastassa kaksi sarjan kärkijoukkuetta, Oilers Espoosta sekä Tapanilan Erä. Ensimmäinen peli Oilersia vastaan oli tasaista ja tiukkaa vääntämistä, josta niukka yhden maalin tappio. Huomattavaa on se, että Oilers pelasi jo viimevuonna vuotta vanhempien SM- sarjaa.

Toisessa pelissä tuli vastaan sarjaa ilman pistemenetyksiä johtanut Erä. Josban hyvä ilme jatkui tässäkin pelissä, maalin tappioasemasta noustiin johtoasemaan ja johdimme ottelua kolmannen erän loppupuolelle saakka 3-2. Viisi minuuttia ennen loppua Erä tuli tasoihin ja ottelu taisteltiin loppuun saakka tasatilanteessa.

Ilahduttavaa alkukauden peleissä on se että onnistumisia on tullut laajalla rintamalla pisteiden valossa. Peliaikaa ja vastuuta on saatu kaikille neljälle viisikolle ja tänäänkin rosterissa kaikki pelaajat pelasivat. Kun maalivahtipelikin oli tänään huikealla tasolla, voi päivän antiin olla hyvinkin tyytyväinen.

Josba C2:sen nousujohteinen kausi jatkuu jo ensiviikon lauantaina Lappeenrannassa PoNoVon vieraana.