C2 SM-sarjan pelit la 17.11 Keitele.

Nuju (Keiteleen Nuju) -Josba 6-3 (1-1, 2-1, 3-1)

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui kotijoukkue Nuju. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä molemminpuolin. Pelistä huomasi heti, että kyseessä oli molempien joukkueiden ensimmäinen SM peli ja se toi hiukan jännitystä. Josba onnistui lähes täydellisesti aggressiivisessa puolustuspelissään. Nuju kuitenkin vastasi ensimmäisestä maalista 8 minuutin kohdalla karvauksen pettäessä. Tästä Josba kuitenkin ryhdistäytyi ja kuittasi muutama minuutti ennen loppu pelin tasoihin, maalintekijänä Joona Mononen, esityön antoi Aapo Hämäläinen. Tauolle lukemissa 1-1

Toista erää oli reilu minuutti kellossa, kun Jesse Härkönen vei Josban maalin edestä johtoon. Nuju alkoi pikkuhiljaa kiristää tahtia ja loi useita vaarallisia tekopaikkoja Josban maalille. Noin 8 minuutin kohdalla Nuju sai hiukan onnekkaan maalin, pallon kimpoillessa kahteen tolppaan sekä maalivahtiin. Nujun pyöritys jatkui.. Kaksi minuuttia ennen erätaukoa Nuju onnistui vielä menemään johtoon ja tauolle lähdettiin lukemissa 3-2.

Kolmannen erän alkuun Nuju teki vielä 4-2. Tästä kuitenkin vain parisenkymmentä sekuntia, Josban kapteeni Santeri Hiltunen kavensi lukemiin 4-3. Viisi minuuttia ennen loppua Nuju onnistui vielä kahdesti ja vei lopulta pelin ansaitusti 6-3.

Josba-FoSu (Forssan Suupparit) 8-3 (2-3, 3-0, 3-0)

Toinen ottelu alkoi tunnin päästä edellisestä, Forssan Suuppareita vastaan. Vastus oli tuttu Elokuulta Mestareiden Cupista, jossa pelattiin 2-2 tasuri.
Nyt ottelu alkoi hiukan sekavasti Josban pelaajan ottaessa heti minuutin kohdalla rangaistuksen. Josba kuitenkin onnistui ensin maalinteossa, Visa Pyyn karatessa läpiajoon alivoimalla. Pitkään ei Josba saanut juhlia vaan Fosu kuittasi maalin ylivoimalla, 1-1.Pelikellon näyttäessä 4.30, Fosu pelaaja joutui pelastamaan maalia kohti menneen pallon korkealla mailalla, tästä seurasi rangaistuslaukaus. Eetu Sorvali asettui pallon taakse ja laittoi sen varmasti sisään, 2-1. Tosin tästä reilu Fosu kuittasi pelin tasoihin ja vielä 20 sekuntia myöhemmin Josban puolustajan karmaiseva harhasyöttö omassa päässä suoraan vastustajan lapaan.. tauolle lähdettiin Fosun johtaessa 3-2.

Toiseen erään Josba laittoi uuden vaihteen silmään ja vyörytti hyökkäyksiä Fosun päähän, aggressiivinen karvaus vastustajan päässä tuotti lukuisia pallonriistoja ja oman pään aggressiviinen pelaaminen vei vastustajalta tilan pois. 2. erä täysin ansaitusti Josballe 3-0.

Kolmas erä aloitettiin siis Josban johdossa 3-5. Fosu sai toisen erän viimeisellä sekunnilla jäähyn ja Josba pääsi yrittämään ylivoimaa kolmannen erän alkuun. Tämä ei tuottanut toivottua tulosta, mutta peli jatkui silti Josban hallinnassa. 7 minuutin kohdalla Fosu sai jälleen rangaistuksen ja Josba onnistui ylivoimalla, käytännössä siihen katkesi Fosun selkäranka. Josba onnistui vielä ottelun lopussa kahdesti ja nappasi ensimmäiset SM sarjapisteet voitoin 3-8.

Tiivistelmä päivästä:Kokonaisuutena päivä oli hyvä. 2p./4p. ensimmäisistä SM peleistä. Uusi omanpään pelaaminen sujui ihan hyvin, vaikka sitä ei paljoa ehditty harjoittelemaan. Välillä peli näytti hiukan sekavalta ja oman pään pallollinen pelaaminen ei ollut sitä toivottua tasoa, mutta tästä kehitytään ja pisteitä varmasti tulee jatkossakin.

Sarja jatkuu 9.12 Forssassa, jossa vastaan Tapanilan Erä sekä Blackbirds Keravalta.

Poikien C2 SM-sarjan tilastot alla olevasta linkistä.

C2 SM-sarjan tilastot tästä