C2-99 peleillä Kuopion Kallaveden koululla 24.11.2013 (98 aluesarjaa)

Lähdettiin haastamaan vajaalla rosterilla kolmen toipilaan kera vuotta vanhempia 98 aluesarjan alkusarjan viimeiselle
kierrokselle.

Ensimmäisenä vastaan asettui isäntäjoukkue SB Welhot Flames. Meitä ylempänä sarjataulukossa olevat kaverit ovat varmaan tottuneet luistelemaan Kallaveden koulun jääl.. eikun parketilla. Aivan pelin alussa parketti piti jollakin tavalla mutta muuttui pelin kuluessa liukkaaksi. Oli ”jalkarätit” ja lämppäpallot jääneet kotiin, mutta onneksi saimme pallot lainaa naapuriseura Lebalta. Siitä kiitos heille.

Peli alkoi tasaisissa merkeissä meidän mennessä johtoon pariin otteeseen ja kaveri tuli taas rinnalle, mutta pääsimme lopussa kuittaamaan 3-2 johtoaseman ensimmäisen erän lopuksi.

Toinen eräkin meni tasaisissa merkeissä kaverin viedessä sen kuitenkin 1-2, joten tasaisissa merkeissä jatkettiin kolmanteen erään.

Kolmannessa erässä molemmat kolisutteli pariin otteeseen tolppia meidän onnistuessa kertaallen enemmän kuin kaverin ottelun päättyessä 6-5 Josballe.

SB Welhot Flames- Josba 5-6 (2-3, 2-1, 1-2)

Toisessa pelissä vastaan asettui Lieksan Into. Jo peliin lähtiessä oli se tunne, että aika iso lataus jätettiin ensimmäiseen peliin. Ottelu kun lähti vielä turhan helposti käyntiin meidän maalatessa jo 11 sekunnin jälkeen. Mutta vaikeaaa oli jatkossa ja parketti oli kyllä todella surkeassa kunnossa, mutta molemmille joukkueille sama ensimmäisen erän päätyttyä Josballe 1-2 lukemissa.

Toisessa erässä meillä oli sitten paikamme ratkaista peli useista paikoista, mutta erä päättyi lukemissa 1-4. Maalipaikkoja meillä oli kyllä kaveriin verrattuna kymmenkertaisesti. Toisessa erässä tuli hieman kyseenalainen edpisodi. Meidän neljäs maali, joka tuli varparista hyväksyttiin, mutta vastustajan valmentajan äänekkäällä kommentoimisella tuomari yllättäen pyörsi päätöksen keskustelematta ollenkaan toisen tuomarin kanssa, joka mahdollisesti näki tilanteen. Vaparissa meidän pakki antoi pallolle pienen neppauksen eli laittoi pallon liikkeelle, josta toinen pakki kanttasi ja teki hienon maalin upealla vedolla ja peli vihellettiin jo keskipisteelle maalin merkiksi. Äänekkään kommentoinnin tuloksena tuomari pyörsikin päätöksen, jota hän ei voinut mitenkään nähdä. Ylhäältä katsomostakin tuli kommentteja, että maali olisi pitänyt hyväksyä. Onneksi saatiin se neljäs maali melkein heti tuon episodin jälkeen. Enempää emme alkaneet tapahtumasta protestoida, koska peli tuntui olevan täysin meidän käsissä.

Kolmannessa erässä kuitenkin oli peli jo paljon tasaisempaa ja kaveri rankaisi kerran ylivoimalla ja kolmesti tasakentällisin meidän yhtä vastaan. Siinä olikin tavallaan yllätys syntymässä, olihan kaveri hävinnyt kaikki aiemmat kuusi ottelua, joissa oli tehnyt kokonaiset kahdeksan maalia. Mutta hatun nosto Lieksan pojille hyvästä yrittämisestä, jossa olivat hieman terävempiä kolmannessa erässä ja onnittelut heidän ensimmäisestä pisteestä.

Lieksan Into-JOSBA 5-5 (1-2, 0-2, 4-1)

Tuleva viikko ladataan akkuja ja lähdetään ”lähes” kotiturnaukseen Kontiolahdelle, jossa vastaan asettuvat pisteen edellä oleva isäntä joukkue Leba ja pisteen jälessä oleva Hupa. Kontiolahden hallin matto on tunnetusti ollut meille hyvä alusta, joten olemme toiveikkaina, kun saadaan tärkeät pelit tuohon ympäristöön.