B voitti Leban, mutta hävisi yllättäen Susille

Josba aloitti sunnuntain turnauksen Kouvolan Susia vastaan, joka osoittautuikin vaikeaksi vastustajaksi Josballe. Kun josbalaiset eivät saaneet mistään palloa maaliin (mm. kuusi tolppalaukausta), niin Sudet rankaisivat kahdesti pienistä merkkausvirheistä, joka tällä kertaa riitti niukkaan 2-1- voittoon kouvolalaisille.
Josban otteissa näkyi koko päivän se, että yli kentällinen miehiä oli ollut sairastuvalla koko viikon osallistumatta kertaakaan harjoituksiin ennen pelejä.
Lisäksi tiedossa oli se, että illan viimeisessä ottelussa oli vastassa LeBa, joka yleensä sytyttää joukkueen hyvään taistoon. Tämä saattoi näkyä ensimmäisessä pelissä heikkona keskittymisenä.
Peli Lebaa vastaan oli kuitenkin heikko, mutta tällä kertaa heikohkokin esitys riitti voittoon. Peli, joka välillä muistutti enemmän painia kulmissa kuin salibandya, päättyi Josban 5-4- voittoon, ja Josban sarjajohto säilyi (10 pistettä) Leban ollessa toisena yhdeksällä pisteellä.
Lebaa vastaan paras koostumus oli Mustonen-Tolonen-Jurvanen, J. Räty- Kämäräinen, joka oli merkinnässä +2.
Seuraava turnaus on tammikuun 19. päivä Kuopiossa, vastassa silloin Kosken Dynamo ja NST.