
TPS – Josba 8-4 (5-2, 1-0, 2-2)
Josban lähtökohdat otteluun olivat varsin hyvät, vain kaksi miestä puuttui kokoonpanosta. Ottelun alku oli Josbalta hyvää tekemistä ja se siirtyikin 2-1 johtoon kahdeksannen peliminuutin kohdalla. Kuitenkin seuraavista neljästä maalista vastasi TPS ja ensimmäiselle erätauolle 2-5 tappioasemassa. Toisessa erässä tilanteet kentällä tasaantuivat, mutta erän ainoasta maalista vastasi TPS erän viimeisellä minuutilla. Kolmas erä alkoi haastavassa 2-6 takaa-ajoasemassa. Ajassa 46.37 Josballe tarjottiin ylivoimaa, mutta kuinkas ollakaan kaveri iski AV- maalin ja lisäsi Josban tuskaa entisestään. Kuitenkin myös Josban ylivoima onnistui ja kavensi tilanteeksi 3-7. Neljä minuuttia ennen ottelun loppua Josba kaventaa tilanteeksi 4-7, mutta loppuun ei saatu enää lisää onnistumisia. TPS kaunisteli voittonumerot 4-8:n Josban maalin ollessa tyhjänä.
Helpolla ei Josba kuitenkaan taipunut, joukkue jaksoi yrittää loppuun saakka ja pääsi koko ajan paremmin peliin mukaan. Näissä peleissä pienistäkin virheistä rankaistaan, ja sen sai Josba tänään kokea.
Tilastohuomioita:
Juuso Salomies 2+1
Matti Karvinen 1+0
Santtu Siponen 1+0
Tatu Havula 0+2
Oilers NG – Josba 15-5 (4-1, 5-1, 6-3)
Sunnuntain ottelu mentiinkin sitten vahvassa espoolaisten komennuksessa. Josban peli oli täynnä virheitä, joista isännät armottomasti rankaisivat ja latoivat tulostaululle melkoiset lukemat. Ensimmäisessä erässä Josba oli vielä hyvin mukana. Toiseen ja kolmanteen erään Oilers lisäsi kaasua ja vahvat ja nopeat hyökkäykset puhkoivat Josban pakkaa auki. Tähän vielä sitten virheiden kautta lahjoitetut maalit niin pelin tulos näkyi taululla.
”Tänäänkin näkyi omassa pelissä samat kehityskohteet kuin eilen ja virheitä tehtiin huomattavasti enemmän. Oilers oli tänään edellä oikeastaan kaikilla pelin osa-alueilla.”, analysoi valmentaja Janne Ruuskanen kamppailua heti ottelun tauottua.
Tilastohuomioita:
Roope Oslanus 2+0
Artturi Vänskä 1+1
Simo Harinen 1+1
Matti Karvinen 1+0
Juuso Salomies 0+1
Valtteri Pasanen 0+1
Josba B SM-sarja jatkuu 7.10., jolloin Areenalle saadaan vieraaksi KooVee Tampereelta. Ottelu alkaa klo. 18.00.
Lisää kuvia otteluista > Josba B Facebook ja Josba B Instagram