Josba B 1 voitti Indiansin

Josban B 1 jatkaa vakuuttavia esityksiään ikäluokkansa SM-sarjassa. Sunnuntain kotiottelussaan Josba voitti inkkarit 11-3, vaikkakin ottelu oli vielä kahden erän jälkeen 3-2 Josballe. Josba oli kuitenkin koko ottelun selkeästi niskan päällä, sillä Josban Jimi Miettinen joutui torjuntatöihin ottelussa ainoastaan yhdeksän kertaa. Indians-maalivahdin torjuntasarakkeeseen kertyi 31 merkintää. Indians teki yhden tasakentällismaalin, ja jäähyjen sävyttämässä ottelussa (kuusi 2 minuutin jäähyä molemmille joukkueille) espoolaiset tekivät kaksi ylivoimamaalia, kuten Josbakin.

Kotijoukkueella oli mahdollisuus jo kahdessa ensimmäisessä erässä ratkaista peli, mutta viimeistely oli huolimatonta. Lopulta kuitenkin tehty maalimäärä, 11, oli ihan hyvä saavutus, etenkin kun puolustuspeli alkaa olla kohtuullisessa järjestyksessä- viimeiseen neljään peliin Josban verkkoon on tehty 11 maalia.

Ottelun tehokkain viisikko oli Juvonen- Kuittinen-Moilanen, E. Lehtiniemi-Naakka, jotka olivat tehtailemassa seitsemää osumaa. Omiin ei tällä kertaa tullut yhtään, vaikkakin muutaman keskialueen ylimääräisen piruetin ja pyöräytyksen takia näin olisi hyvinkin voinut käydä. Hyökkäyspäässä Juvonen ja Kuittinen olivat E. Lehtiniemen kanssa vaarallisimmat. Naakka hoiteli oman tonttinsa mallikkaasti ja maalivahti Miettinen torjui ne vedot, jotka otettavissa oli.

Vaikka välillä tuntui, ettei Josban moottori ihan kaikkein kovimmilla kierroksilla koko ottelussa käynytkään, oli varsinkin kolmas erä (8-1) aivan yhtä maalia. Kolmannessa erässä pelin hallinta realisoitui myös tehoiksi maalien muodossa.

Josballa kävi kentällä kaikki 18 kenttäpelaajaa, ja jokainen hoiti ruutunsa hyvin. Jatkossa onkin valmennuksella pohdittavaa, miten kentälliset lopulta play off-peleihin muodostetaan, niin tasainen joukkue on.

Ensi viikonloppuna nähdään, pystytäänkö turboruuvia tämän päivän suorituksesta hiukan kiristämään, sillä vastaan tulee sunnuntaina klo 14 HU 46- joukkue, joka kaatoi syksyllä Josban 6-3 ja katkaisi viime kierroksella Erän kahden vuoden voittoputken 8-7.

Tule siis seuraamaan, pystyykö Josba pitelemään pistepörssin kärkiveljekset, Kainulaiset, aisoissa.

Ja lopuksi tehotilastot:

 

Josba

Pelaajat
Nro Pelaaja M S P
27 Juvonen Samu 3 2 5
19 Kuittinen Eetu 2 3 5
50 Lehtiniemi Eetu 2 2 4
89 Lehtiniemi Juuso 2 0 2
47 Ruokonen Eemeli 1 1 2
43 Nupponen Jere 1 0 1
28 Moilanen Miika 0 1 1
25 Räty Niklas 0 1 1

 

Maalivahdit
Nro Pelaaja Torjunnat PM T%
91 Miettinen Jimi 5 + 1 + 3 = 9 3 75.0%