Josba avasi kautensa tasapelillä

Kauden avausottelun alku näytti Josban osalta hyvältä, ja Josba sai pidettyä alussa pallokontrollilla pelin hallussaan. Hyvästä peli-ilmeestä huolimatta NST tekaisi avausmaalin, kun Tommi Mäkelä karkasi Josba-puolustukselta karkuun keskialuueen pallonmenetyksen jälkeen ja nosti rystyllä hallitusti ohi Lauri Hyytiäisen reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. NST sai maalin jälkeen pelin haltuunsa, ja ennen 10 minuuttia peli olikin jo 3-0, kun ensin Tommi Mäkelä ja sen jälkeen Risto Töllikkö rankaisi Josbaa Janne Louhelaisen hyvien esitöiden jälkeen. Erän loppua kohden Josba sai pelistä paremmin kiinni, ja Perttu Puska kavensikin Hyytiäisen hienosta avausheitosta luvuiksi 3-1.

Toisessa erään tultaessa Josbalta taisi jäädä pää ja jalat koppiin, sen verran kovassa mylläkässä Josba erän alkupuolella oli. Josban piti pelissä mukana vain huikean erän pelannut Lauri Hyytiäinen, joka masensi muiden huipputorjuntojensa ohessa Janne Louhelaisen ja Arto Vainikaisen rangaistuslaukset. NST:n lukuisista paikoista huolimatta erässä ei maaleja nähty, vaan viimeiseen erään jatkettiin kotijoukkueen 3-1 johtolukemista.

Kolmanteen erään kirimään lähtenyt Josba sai heti erän alusta parannettua otettaan. Vaikka NST sai nopeilla vastahyökkäyksillä luotua joitakin maalitilanteita, oli peli Josban hallussa. Hallinta palkittiin erän puolen välin jälkeen, kun koko syksyn väläytellyt Joonas Makkonen toi joensuulaiset mukaan Petri Väänäsen vahvan esityön jälkeen. Josba tiivisti peluutustaan maalin jälkeen, ja ajassa 55.54 Jiri Tikkanen ohjasi Perttu Puskan maalille lähettämän pallon verkon perukoille. Loppuerä ja jatkoaika meni pitkälti pelaillessa, ja pisteet jaettiin lopulta luvuin 3-3.

Josban valmennus oli pisteeseen tyytyväinen, NST kun olisi paremmalla viimeistelyllä voinut toisessa erässä takoa taululle huomattavasti suuremman johtoaseman. Josba taisteli kuitenkin hienosti, eikä missään vaiheessa luovuttanut uskoaan. Myöskin syyskuun alun harjoitusottelussa sattuneilta ylilyönneiltä vältyttiin puolin ja toisin. Josban taival jatkuu jo sunnuntaina, kun Tapanilan Erä saapuu vieraaksi Joensuu Areenaan.