JOSBA A JATKAA SARJAKÄRJESSÄ

Kuvateksti: Samu Näsänen (vas) ja Oskari Raassina pääsivät molemmat maalin makuun.

 

Josba A kärsi ykkösdivarissa ensimmäisen tappionsa sunnuntaina Uuraisissa, kun O2-JKL Jyväskylästä oli parempi maalein 6-9 (1-3,1-3,4-3).

– Siinä taisi tulla meille nyt sellainen hallikuolema. Pelit olivat tunnin verran myöhässä ja takana jo pitkä päivä.

– Keskittymistä vaikeutti samaan aikaan menossa ollut MM-finaali jota seurattiin omaa ottelua odotellessa, arvio päävalmentaja Jami Huhtala.

Josba meni pelissä 1-0 johtoon, mutta herpaantui ja vastustaja sai kotihurmoksen avulla jo neljän maalin johdon. Kolmannen erän Josba voitti, mutta se ei riittänyt.

– Painettiin kyllä peliä lopussa koko ajan vastustajan päätyyn. Jyväskyläläisten maalivahdille sattui siihen vielä huippupeli ja iso määrä torjuntoja, Huhtala summasi.

Josban tehokkaimmat olivat Lehtiniemen veljekset Eetu (2+1) ja Juuso (1+2). Oskari Raassina (1+1), Jere Könönen (1+1), Samu Näsänen (1+0) ja Aki Puustinen (0+1) olivat muut pistenikkarit.

 

Oulu kaatui helposti

Turnauksen ensimmäisessä ottelussa alkuillasta Josba kukisti oululaisen OFBC:n selvin numeroin 11-5 (2-1, 8-0,1-4).

– Johdettiin jo 11-1 ja yritettiin panna peli poikki keskeytyksellä. Kun se ei heti tuottanut tulosta passivoiduttiin, ajatus karkasi ja vastustaja teki neljä maalia kahteen viimeiseen minuuttiin.

– Kolmas erä oli pelailua ja säästeltiin voimia toiseen otteluun, päävalmentaja Huhtala myönsi.

Huhtalan mukaan kaikki ketjut onnistuivat ja pisteitä ropisikin peräti 12 pelaajalle.

Pisteet jakaantuivat seuraavasti: Juuso Lehtiniemi (2+1), Konsta Lehikoinen (2+1), Eetu Lehtiniemi (1+2), Miika Kosonen (1+1), Jere Eiserbeck (1+0), Roope Kirjavainen (1+0), Oskari Tuominen (1+0), Aki Puustinen (1+0), Markus Moilanen (1+0, rankkarista), Jere Kettunen (0+2), Jere Könönen (0+2) ja Oskari Raassina (0+1).

Huhtala kehui mukana olleita B-junnuja.

– Olivat eka kertaa näissä peleissä ja tulivat hyvin mukaan, piristysruiske.

Josba jatkaa Savo-Karjalan lohkon sarjakärjessä. Josballa on neljästä turnauksesta ja kahdeksasta ottelusta 13 pistettä, kuusi voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio.

A-poikien ykkösdivisioona jää joulutauolle. Seuraava turnaus Savo-Karjalan lohkossa pelataan Oulussa 7. tammikuuta.