Joona Mononen: ”Heti olivat iholla”

Josban edustusjoukkueen nuorimman titteliä tällä kaudella kantava Joona Monski Mononen (18) korkkasi divarivauhdin viime viikonloppuna Nurmossa. Mutta tilanne oli erikoinen kun tuo tärkeä hetki koitti.

– Tiesin, että menen kolmannessa erässä kentälle ja tietenkin se vähän jännitti. Seuraavasta vaihdosta olisin mennyt kentälle, mutta sitten tuli se viiden minuutin jäähy ja tilanne muuttui täysin, Joona muistelee Jymy -pelin dramaattisia käänteitä.

– Vähän huonoon saumaan se minun divarialoitus osui, mutta kun pelin luonne muuttui pystyin loppuerän pelaamaan paineitta. Jalkaa riitti hyvin vastustajan karvaamiseen, Monski kertaa tapahtumia.

Ensimmäistä divaripelistä jäi lopulta selkeä muistijälki; vauhti ja tilanteiden nopeus.

Heti siellä oli joku äijä iholla, ihan sama missä päin kenttää olit.

Joona on Josban kasvatti ja nuori mies on kolunnut läpi tutun pelaajapolun D-junnuista alkaen. Muita lajeja ei ole ollut.

Joona on joukkueessa ainoa 1999 syntynyt pelaaja. Nousu miesten joukkueeseen kesällä tuntui tietenkin hyvältä.

Kilpailu peilipaikoista oli kovaa, mutta tykkäsin siitä. Olihan se hieno tunne, kun työnteko palkittiin tällä tavalla.

Eikä kilpailu ole mihinkään kadonnut, nyt kisataan pelipaikoista ja ajasta.

– Sitä tapahtuu tietysti koko joukkueen kesken, mutta meillä tulokkailla on tietysti lisäksi keskinäistä kisaa. Toki jokaisen pelipaikka vaikuttaa siihen erikseen.

Pelejä kertyy myös Josban Akatemia -joukkueessa ja muutama peli myös A-junnuissa.

– Akatemia on tärkeä, pelituntuma säilyy.

Joona listaa omaksi vahvuudekseen pallollisen pelin hyökkäyspäässä.

Minun pitää korvata pientä kokoa nopeilla suunnanmuutoksilla ja pelata sillä tavalla vastustaja ulos tilanteesta.

Eniten kehittämistä Monski löytää pallottomasta pelistä.

– Paikan haku ja tyhjän tilan löytäminen, niissä pitää parantaa.

Jatkosuunnitelma on selvä – pelipaikan vakiinnuttaminen miehissä ja siitä eteenpäin niin pitkälle kuin rahkeet riittävät.