Jäähyt rikkoivat Josban pelin Erää vastaan

Kuvateksti: Josban parhaina palkittiin Niklas Räty ja Tuomas Tokila.

 

Josba ei pystynyt esittämään parastaan sunnuntain divarikierroksella sarjajohtaja Erä Akatemiaa vastaan. Vieraat veivät pisteet maalein 3-7 (0-2,1-2,2-3).

– Vastustaja oli tänään parempi. Meillä oli omat hetkemme varsinkin kakkoserässä ylivoimamaalin jälkeen, mutta taso aaltoilee vielä liikaa, pohti kakkosvalmentaja Santeri Raatarila mediatilaisuudessa.

Raatarilan mielestä parasta Josbaa ei ole vielä tällä kaudella nähty.

– Pystymme parempaan. Esimerkiksi yhden vaihdon aikana meillä menee keskimäärin puolet ajasta peruutteluun, kun pitäisi hyökätä vastustajan maalille. Siinä on vielä tekemistä, Raatarila pohti.

Peli oli rikkonainen ja Josballe räimittiin esimerkiksi peräti kolme estämisjäähyä, jotka aiheuttivat voimakasta yleisöreagointia. Kaikkiaan Erä teki neljä ylivoimamaalia ja yksi syntyi vielä tasavajaalla.

– Meidän alivoima on ollut tällä kaudella hyvää, mutta nyt prosentit tippuivat.

Muuten yleisölle tarjottiin vauhdikasta peliä, jossa mentiin railakkaasti kentän päästä päähän. Oman lisämausteensa Josban ja Erän kohtaamisiin toi tuttujen nuorten miesten kohtaaminen. Joukkueissa oli ainakin kaksi kentällistä samoja miehiä, jotka taistelivat muutama vuosi sitten B-junnujen loppuotteluissa Suomen mestaruudesta.

Josban parhaana palkittiin Tuomas Tokila, joka torjuikin seitsemästä takaiskumaalista huolimatta runsaasti Erän laukauksia. Kaikkiaan torjuntoja kertyi peräti 37. Vastustajan maalivahdille kirjattiin 14 torjuntaa.

Niklas Räty (2+0) teki viimeisen viiden minuutin aikana kaksi maalia.

– Eipä lohduta kun ei niistä maaleista ollut enää hyötyä. Pomputettiin palloa ja annettiin kaverin lapaan liian usein, Räty mutisi.

Josban avausmaalin teki ylivoimalla Jesse Reijonen (1+0). Syöttöpisteet menivät Eemeli Ruokoselle (0+2) ja Samu Juvoselle (0+1).

Josban seuraava ottelu on ensi perjantaina 28. lokakuuta vieraissa Lappeenrannan NST:tä vastaan.