ITÄ ON PUNAINEN- Sampo Siponen

Sampo Siponen 23.8.2003


Koko kauden suurimpiin yllättäjiin Josbassa kuuluu Sampo Siponen. Alun perin Sampo ei ollut valmennusjohdon laskuissa pelaavia kentälliskoostumuksia suunniteltaessa, mutta käytyään muutaman kerran tuuramassa poissaolevia edarin pelaajia harjoituksissa Sampo näytti kuuluvansa joukkueeseen. Ja millä tavalla hän tulikaan sisään- ykkösketjuun, oikeaan laitaan. Ei sen enempää eikä vähempää. Ja sen paikan Siponen on pitänyt.

Sampo tekee kentällä lähes aina oikeansuuntaisia ratkaisuja. Hän pystyy lukemaan pelintilanteita niin, että tarvittaessa auttaa myös kanssapelaajiaan, mikäli he ovat pelanneet jonkun tilanteen väärin. Eli Sampo pystyy muuntautumaan vaihdon sisällä täydellisesti roolista toiseen. Tämä on täysin poikkeuksellista lahjakkuutta. Lisäksi hänen peliälynsä, taitonsa ja nopeutensa riittää mille sarjatasolle tahansa.

On selvää, että muutama osa-alue (ravinto, lepo jne.) kaipaa vielä hiomista, onhan kyseessä vasta 17-vuotias pelaaja, mutta mikäli Siponen itse sitä haluaa, hänestä tulee salibandytaivaan kiintotähti ja on merkittävä palanen Josban matkalla kohti F-liigaa.

Vain taivas rajana! Numero 50, Sampo Siponen!