ITÄ ON PUNAINEN- LAURI PIIRONEN

Lauri Piironen 4.2.2002


Toisilla sitä vaan on ja toisilla ei – nimittäin maalintekotaitoa. Jos sitä voisi ostaa mehuna kaupasta tai siihen olisi joku salainen resepti, olisi sen aineen keksijä rikkaampi kuin Elon Musk, joka kuitenkin on aika varakas.

Joskus mietityttää, mistä se maalintekotaito oikein tulee: Onko se saatu äidinmaidosta vai onko äiti kävellyt jonkun ydinvoimalan vierestä kantaessaan lastaan kohdussaan vai mikä ihme saa toiset vainuamaan maalipaikat ja rätkimään säkillisen maaleja vuodesta toiseen. Yksi asia on kuitenkin varmaa- maalintekotaitoa voi kehittää, mutta oikeiksi maalintekijöiksi synnytään. Ja sellaiseksi Late syntyi. Maalintekijäksi.

Piironen on paukuttanut käsittämättömät 30 maalia tällä kaudella. No, myönnettäköön, että Havulan Tatulla on syötöillään myös jotain osuutta asiaan, mutta kyllähän Lauri haistaa veren, kun näkee tilaa puolustuksen ryhmityksessä. Tai on haaskalla silloin, kun vastustajan veskarilla ei oikein koppi tartu.

Kaiken lisäksi Lauri on Urheilija. Aivan oikein. Kirjoitettuna isolla U:lla. Laurin perään ei tarvitse katsoa, kun puhutaan omatoimiharjoittelusta, verryttelystä tai palauttavista treeneistä. Kun tähän pakettiin pannaan vielä rauhallinen ja kohtelias olemus, voi asioiden sanoa olevan aika kivasti kohdallaan. Ja todennäköisesti Piiroselle ei nouse se keltainen neste nuppiin menestyksen mukana, kuten kävisi meille tavallisille kuolevaisille tuossa tilanteessa.

Arvoisa yleisö! Ronaldo, Messi, Selänne, Salin, Piironen!
Numero 95, Lauri Piironen!