
Kimi Honkanen 30.1.1998
Mitä saa, kun yhdistää Jari Kurrin vedon ja Esa Tikkasen turpakäräjät salibandyyn? No tietysti Kimi Honkasen! Kimi on Josbasta psyykkaaja numero 1. Hän muistaa aina huomauttaa vastustajalle, mikäli heidän vetonsa on suuntautunut ohi Josban maalin tai jäänyt peittoon. Tai jos kaveri rupeaa vähän puuskuttamaan. Kimi pääsee todella helposti vastustajan ihon alle ja vaikeuttaa näin heidän suorituksiaan pelissä. Ja tämä kaikki tapahtuu aina pilke silmänkulmassa.
Kun syöttö tulee Kimin lapaan, ei siinä kulu kahvia ja tupakkaa, kun veto lähtee. Kimi on joukkueen parhaita suoraan syötöstä laukojia. Rightin piiska sivaltaa tänä vuonna entisaikojen malliin, kun Kimi on saanut harjoitella kesän terveenä- pitkästä aikaa.
Honkanen on pelillisen puolen ohella tärkeä palanen joukkueen henkisessä vahvuudessa, sillä hän tekee kaiken tosissaan, mutta ei otsa rypyssä.
Eikö osu? Joko väsyttää? Numero 72, Kimi Honkanen!