
Josban edustusjoukkueen valmistautuminen tulevaan Divarikauteen alkoi harjoituspelien osalta Lappeenrannassa NST:n vieraana tiistaina. Josba esitti hyviä otteita ja nappasi ansaitun voiton numeroin 5-8 (1-1, 3-5, 1-2).
– Tämä oli parempaa kuin odotin. Yksikään osa-alue ei pettänyt, myhäili päävalmentaja Antti Ruokonen.
Josban otteissa näkyi päävalmentajan mukaan viime kauden rutiini. Ketjukoostumukset olivat aivan uudet, mutta ne toimivat hyvin.
– Maltettiin pelata, mutta toki pelinopeutta aina toivoisi lisää.
Josballa oli kosolti paikkoja pelissä, ainakin viisi varmaa nakkia tuhrittiin viimeistelyn vielä ollessa kesäterässä.
Josban kokoonpanossa oli 15 kenttäpelaajaa, kun seitsemän miestä oli loukkaantuneena, sairaana tai armeijan takia estyneenä.
Josban maalinteon aloitti avauserässä Juuso Lehtiniemi (1+0). Avauserä oli muuten tunnustelua ja NST lievästi Josbaa aktiivisempi.
Avauserän loppuun tullut Josban jäähy kostautui kun toista erää oli pelattu vain 17 sekuntia. Kun NST meni vielä minuuttia myöhemmin 3-1 johtoon, peli kääntyi vartiksi lappeenrantalaisille. Ottelun puolivälin lähestyessä Josba nousi kuskin paikalle ja latoi toiseen erään vielä viisi maalia. Kolmatta erää Josba hallitsi maltilla kun vastustajalla alkoi jo jalka painaa.
Josba sai onnistumisia laajalla rintamalla ja pinnoja tuli usealle pelaajalle. Miro Kämäräinen (2+0), Jere Kettunen (2+0) ja Aleksi Ahokas (1+2) olivat tehokkaimmat. Maalinteossa onnistuivat myös Niklas Räty (1+0) ja Eetu Lehtiniemi (1+0). Jere Sivonen (0+2) järjesteli syötöillään kaksi maalipaikkaa. Muut pistemiehet olivat Jesse Reijonen (0+1), Joona Auronen (0+1) ja Markus Otronen (0+1).
Josban maalissa torjui Joona Pesonen varmoin ottein.Torjunnat jäivät ottelussa toimitsijoilta kirjaamatta.
NST pelasi viime kaudella liigassa, mutta putosi Divariin. Ensi tiistaina NST saapuu Josban vieraaksi Joensuuhun. Ottelu alkaa Areenalla kello 18.30.
Kuvateksti: Peräti kymmenen josbalaista pääsi pisteille Lappeenrannassa.