Fetja: ”Palaute kehittää”

Kuva: TKfotografi.

Josban tehokkaimmaksi pistemieheksi syyskierroksella noussut Fetja Naakka kiittää palautteen merkitystä.

  • Paljon on auttanut pelillisten asioiden kehittämisessä, kun on saanut palautetta peleistä monelta eri taholta. Onnistumiset harjoituksissa ja peleissä ovat nostaneet itseluottamusta ja antaneet lisää virtaa pelaamiseen, Fetja pohtii viikkoa ennen kevätkauden alkua.

Naakka nakutti runkosarjan syyskierroksella tehot 13+4 ja plusmiinustilastoon lukeman +11. Samoissa tehopisteissä on Lauri Piironen, mutta Fetjalla on pari maalia enemmän.

  • Meillä on hyvä treenikesä alla ja se on kantanut hedelmää syksyn aikana. Olen pystynyt treenaamaan kokonaisvaltaisesti ja pitämään oman vaatimustason korkealla.

Aiemmista kausista tekemisessä on Fetjan mielestä muuttunut panostaminen yhä enemmän arkitekemiseen.

  • Sieltä se siirtyy kentälle. Tavoite on pyrkiä kehittymään viikko viikolta ja peli peliltä sekä urheilijana että pelaajana.

Laukaus on Naakan suvun vahvuus. Fetjakin on pommittanut vastustajia armottomasti koko kauden.

  • Laukaus on kieltämättä suurin vahvuuteni ja pyrin käyttämään sitä mahdollisimman paljon kentällä. Mutta siitäkin löytyy kehityskohteita kuten laukausten monipuolistaminen, Naakka myöntää.  

Koronarajoitukset kiusaavat alkavaa kevätkierrosta ja otteluiden siirtyminen on hyvin todennäköistä monellekin joukkueelle. Fetja muistuttaa, että haastavassa tilanteessa on pidettävä tutuksi tullut hyvä henki joukkueessa korkealla.

  • Pelillisesti jatketaan siitä mihin joulun alla jäätiin.

Joulutauko meni kotipaikkakunnalla Juuassa perheen ja läheisten seurassa sekä treenatessa. Vielä viime kaudella isoveli oli mukana samassa joukkueessa ja viime syksynä Fetja opetteli uuteen tilanteeseen.

– Vieläkö sinulla on ikävä Veetiä kokoonpanoon?

  • Olisihan se aina mukava pelata veljen kanssa samassa joukkueessa.