
Kuvateksti: Josba oli hyvä tasakentällisin, mutta se ei tänään riittänyt. Kuva: Tanja Ahtiainen.
Josba kärsi sarjakauden avaustappion sunnuntaina SB Vaasaa vastaan. Kotijoukkue otti 6-2 (0-1,4-0,2-1) voiton käytännössä kakkoserän maaleilla.
Edellispäivän tapaan Josba sai hyvän startin otteluun ja avausmaalin. Josba johti peliä Perttu Puskan maalilla ensimmäisellä erätauolla, mutta avauserän lopulla Puskalle maalinedushässäkästä tullut viiden minuutin jäähy sekoitti peliä. Josba puolusti kuitenkin alivoimalla kunniakkaasti melkein neljä minuuttia ilman takaiskua.
Erikoistilanteet ovat olleet Josban vahvuus alkukaudesta, mutta nyt vastustaja onnistui niissä paremmin. Vaasa teki kuitenkin vain yhden puhtaan ylivoimamaalin, mutta latoi kaksi kertaa pallon häkkiin harmillisesti vain pari sekuntia Josban jäähyjen päättymisen jälkeen.
– Tasakentällisin 5/5 olimme hyvin pelissä mukana. Tasakentin tulos oli 2-1, päävalmentaja Santeri Raatarila laski.
– Pystyttiin olemaan pallolla, mutta tänään ei päästy parhaisiin sektoreihin hakemaan ratkaisuja. Vaasa puolusti hyvin ja heidän maalivahti onnistui erinomaisesti.
Kolmanteen erään Josba kehitti vielä mukavan kirin ja paineen kotijoukkueen päätyyn. Vaasan Mikael Aromaalle kertyi erään peräti 13 torjuntaa. Josba onnistui kuitenkin vääntämään vain yhden ylivoimamaalin. Josban kovasta painostuksesta kolmannessa erässä johtuen Aromaalle kertyi ottelussa kaikkiaan 21 torjuntaa.
Jesse Huurrekorpi torjui ottelussa vain 11 kertaa ja nollasi toisessa erässä tänäänkin kotijoukkueen rangaistuslaukauksen.
Josban pistemiehet olivat Perttu Puska (1+0), Samu Juvonen (1+0), Aleksi Ahokas (0+1) Jesse Reijonen (0+1).
– Raskas Pohjanmaan tuplaviikonloppu toi kuitenkin kaksi pistettä ja siitä pitää olla iloinen, Raatarila tuumasi.
Josballa on nyt kahden viikon pelitauko. Seuraava ottelu on kotona Areenassa 14. lokakuuta O2-Jyväskylää vastaan.