
Kuvateksti: Eetu Sorvali (vas) ja Aapo Hämäläinen ovat jo kokeneita maajoukkuemiehiä.
Josban edustusjoukkueen Eetu Sorvali (18) ja Aapo Hämäläinen (18) pukevat marraskuun EFT-turnauksessa ylle taas sinivalkoista väriä.
– Suomi-paita on kunnia-asia, Eetu ja Aapo vakuuttavat yhdestä suusta.
Eetu lähtee maajoukkuetehtäviin jo kuudetta, ja Aapo viidettä kertaa. Turnausten lisäksi nuoret miehet on komennettu tietenkin myös maajoukkueen harjoitusleireille.
– Siellä kukin on mukana vahvuuksillaan, ja niitä on kehotettu myös käyttämään, Eetu kertoo.
Aapon mielestä pelinopeuden ja kovuuden tajuaminen on tärkeä ominaisuus.
– Valmiina on oltava joka sekuntti, puolustajana pelaava Hämäläinen pohtii.
Maajoukkueessa sentterinä pelaava Sorvali on saanut maajoukkuekomennuksilta itseluottamusta.
– Kaikilla on siellä halu näyttää parasta osaamista. Toki sieltä on saanut myös vinkkejä harjoitteluun. Esimerkiksi siihen miten fysiikkaharjoitteluun pitää oikeasti paneutua.
– On sieltä tullut uusia ideoita pallolliseen pelaamiseen, Aapo arvioi.
Tavoitteena MM-kisat ja liiga
Sorvali ja Hämäläinen matkustavat ensi kevään MM-turnaukseen tähtäävän Suomen U19-salibandymaajoukkueen mukana Ruotsiin 4.-6. marraskuuta. EuroFloorball Tour -turnauksessa Suomi kohtaa Växjössä Sveitsin, Tshekin ja Ruotsin.
– Turnaukset ovat tiiviitä tapahtumia, nytkin on tulossa neljä tehokasta päivää, Aapo kertoo.
Ruotsissa Suomi kohtaa muiden maiden samanikäiset pelaajat. Siitä saadaan tärkeää oppia ja tietoa ensi toukokuun MM-kisoihin.
Kummankin miehen tavoite on tietenkin päästä Suomen MM-joukkueeseen. Entä muut tavoitteet uralla?
– Tietysti yksi tavoite on nostaa Josba takaisin liigaan ja pelata sitten siellä, Aapo tiivistää.
– Ensi kevään toinen tavoite on, että Josba pelaa Divarin pudotuspeleissä, Eetu puolestaan linjaa tulevaa.
Entäs sitten Eetun ja Aapon analyysi alkaneesta divarikaudesta.
– Peliin kaivataan lisää iloisuutta ja röyhkeyttä. Harjoituspelit menivät hyvin ja odotimme vähän parempaa alkua. Tarvitaan lisää tahtotilaa niissä maalipaikoissa, maajoukkuemiehet korostavat.