Edustus jatkoaikavoittoon Loviisassa – Gröhn voittomaalin tekijänä

Josban miehet saivat sunnuntain Loviisan reissulla vastaansa selvästi sisuuntuneen Torin. Edellisenä iltana murskatappion kärsinyt kotijoukkue taistelee edelleen sarjassa säilymisestä, samoin kuin Josba käy tiukkaa taistelua viimeisistä pudotuspelipaikoista. Ottelu ratkesi vasta jatkoajalla, lukemin 6-7.

Tor johti ottelua kahdella maalilla vielä toisen erän lopulla, mutta Josba nousi tasoihin Perttu Puskan osumilla. Joona Gröhn vei Josban kolmannen erän alussa maalin karkumatkalle. Tästä Tor ei kuitenkaan lannistunut vaan tuli tasoihin ylivoimalla, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää 24 sekuntia. Gröhn nousi jatkoajalla jälleen parrasvaloihin, kun hän pääsi tälläämään vierailijoiden voitto-osuman kahden jatkoaika-minuutin jälkeen. Josballe siis 6-7-voitto ja kaksi elintärkeätä pistettä. Josba nousi samalla sarjan kuudenneksi ohi Indiansin ja TPS:n.

Jarkko Jyrkkämäen kuvasarja kamppailusta