Edustus aloitti harjoitusottelut – Tasapeli ja voitto NST:stä

Josban liigajoukkue aloitti harjoitusottelusarjansa lauantaina Lappeenrannan tuplaottelulla NST:tä vastaan. Tasoltaan poukkoilevat ottelut päättyivät lopulta hienoisiin joensuulaisjuhliin, kun ensin aamulla pelattu ottelu päättyi tasan 7-7 (1-2, 3-0, 3-5) ja iltapäivän ottelu niukkaan voittoon lukemin 8-9 (3-2, 1-5, 4-2).

Ensimmäisessä ottelussa kummallakin oli hyvät ja huonot vaiheensa. Joukkueita oli täytetty ensi askeleitaan liigassa ottavilla pelaajilla, jotka haluttiin ajaa sisään. Josba oli selvästi hallitsevampi 1. erässä, kun taas toinen meni selvästi NST:lle. Kolmannessa erässä kotijoukkue näytti jo menevän menojaan, kunnes Josba veti viimeiseksi minuutiksi maalivahdin pois joukkueen ollessa kahden maalin takaa-ajoasemassa. Se tuottikin tulosta ja viimeisen puolen minuutin aikana joensuulaiset kampesivat itsensä tasoihin.

Päivän toinen kohtaaminen alkoi tasaisena, joskin NST teki 1. erässä maalin enemmän. Toisessa erässä Josba piristäytyi ja meni nopeasti johtoon, vain päästääkseen lappeenrantalaiset jälleen tasoihin. Erän lopussa NST alkoi kuitenkin näyttämään väsymisen merkkejä ja viimeisen viiden minuutin aikana heidän pelinsä hajosi sen verran, että Josba pääsi maalaamaan kolmesti. Myös kolmannessa erässä kaikki näytti niin pitkään hyvältä, kunnes Juho Väisänen ajettiin ulos hieman erikoiselta näyttäneen tilanteen seurauksena. Viiden minuutin jäähyn aikana NST iski ensin kahdesti ja sen jälkeen vielä kahdesti tasakentällisin. Joensuulaiset osoittivat kuitenkin henkistä kanttia ja nousivat erän lopulla tasoihin ja ohi.

Otteluiden taso ei vielä päätä huimannut, mikä on tietysti ymmärrettävää tässä vaiheessa kautta. Pelitapahtumat aaltoilivat liikaa ja virheitä tuli niin yksilö-, kuin joukkuetasolla runsaasti. Peleissä oli kuitenkin myös paljon positiivista. Etenkin akatemiasta mukana olleiden vahvistusten otteet vakuuttivat. Ensi kertaa liigaympyröitä maistelemassa ollut Ilari Saukkonen summasi kahteen otteluun hienot tehot 1+1. Vasta 17-vuotias Jere Sivonen taisteli kentällä tasapäin yli kymmenen vuotta vanhempiaan vastaan. Kunniamaininta kuuluu myös Tuomas Tokilalle, joka debytoi Josban maalilla jälkimmäisessä ottelussa. Hänen varmat otteensa oli yksi siihen miksi Josba vei etenkin ottelun toisen erän tuloksellisesti nimiinsä.

Harjoitusotteluiden pistepörssi:

Pauno Kajoksinen 3+2=5
Tatu Könönen 3+1=4
Jesse Reijonen 3+1=4
Petri Väänänen 1+3=4
Jere Kaartinen 2+0=2
Aleksi Matikainen 1+1=2
Ville Laasonen 1+1=2
Jarkko Nurmela 1+1=2
Ilari Saukkonen 1+1=2
Perttu Puska 0+2=2
Jere Sivonen 0+1=1