Edustuksen mahtinousu jäi torsoksi – Happee vei pisteet Jyväskylään

Edukseen esiintyneen Mikael Ahposen hyvät otteet eivät aivan riittäneet torstai-iltana. Kuva: Tuomo Kallonen.

Josban edustuksen torstainen kamppailu Happeeta vastaan päättyi 7-10-tappioon. Surkea ensimmäinen erä kääntyi toisessa erässä täydelliseksi Josban hallinnaksi. Kolmannessa erässä kotijoukkue nousi sensaatiomaisesti jo tasoihin, mutta sen jälkeen flow loppui ja Jyväskyläläiset veivät pisteet mukanaan.

Pelin kulku:

Ensimmäinen erä oli täysi katastrofi Josballe. Happee esitteli koko erän ajan paras maalinteko-osaamistaan ja meni todella helpon näköisesti 4-0-johtoon ensimmäisen viiden minuutin aikana. Erikoista tilanteessa oli se että Josballa oli siihen mennessä ollut vähintään saman verran maalipaikkoja, joita ei kuitenkaan osattu hyödyntää. Vastustaja sen sijaan oli paikoissaan hyvin terävä ja erän lopussa ottelu näytti jo pelatulta numeroiden ollessa 1-7-vierailijoiden hyväksi. Josban ainokaisen iski Huikeita otteita läpi ottelun esittänyt Aapo Mutanen.

Toiseen erään Josba onnistui kuitenkin kaivamaan pelirohkeutansa esiin ja ottelun kuva muuttui täysin. Kaikki Josban kolme kenttällistä pääsivät vyöryttämään jatkusti Happee-päätyyn ja pian alkoi myös tulosta syntyi. Ensin Mutanen iski illan toisen osumansa ajassa 30.50 ja melkein heti perään kolmoskentän Aleksi Matikainen ja Ville Laasonen merkkauttivat itselleen maalit. Happee oli erässä sen verran purjeissa, että osumia olisi toki voinut enemmänkin.

Josba oli kolmannen erän alussa vähintään yhtä hyvä kuin toisessa. Mikko Hallikainen ja Markus Otronen iskivät joukkueen jo maalin päähän saman minuutin sisään syntyneillä osumilla. Josba sai lopullisen saumansa, kun jyväskyläläisten Otto Tikka otti kahden minuutin jäähyn erän puolessa välissä. Ylivoimaa kerettiin pelata vain 4 sekuntia, kun Jesse Reijonen oli hereillä takatolpalla kulmavaparin jälkeen. Tilanne tasan 7-7 ja peli täysin Josban hallussa. Kotijoukkueen maalit jäivät ikävä kyllä siihen vaikka muutama mahtipaikka edelleen siunautuikin. Happeen Veli-Matti Hynynen hiljensi Areenan ajassa 54.16, minkä jälkeen vierailijat iskivät vielä pari häkkiä ja varmistivat voittonsa.

Loppukaneetti:

Peli oli kaiken kaikkiaan hyvin kaksijakoinen. Ensimmäisen erän asenteella ja puolustuspelillä ei tässä sarjassa pitkälle pötkitä. Toisaalta toisen ja kolmannen erän huikea tasonnosto näytti todella mihin joukkue kykenee, kun peli kulkee. Yksi suurimmista mestarisuosikeista oli helisemässä todella pahasti Josban huikean pallokontrollin edessä. Toisen ja kolmannen erän peliasenteen on saatava jatkoa, sillä Josban pelit jatkuvat jo sunnuntaina TPS:ää vastaan Turussa.

Päivän säväyttäjä:

Kolme maalia tehnyt kolmoskenttä ja maalille ensimmäisen erän jälkeen vaihdettu Jarmo väyrynen vakuuttivat. Etenkin hyökkäjät Ville Laasonen ja Mikael Ahponen todistivat viimeistään nyt, että kykenevät pelaamaan tällä tasolla. Jamo puolestaan esitti etenkin kolmannessa erässä muutaman sen luokan gamesaverin, että voiton olisi voinut suoda joukkueelle pelkästään niiden vuoksi.

Tilastot:

Aapo Mutanen 2+0
Tatu Könönen 0+2
Petri Väänänen 0+2
Jesse Reijonen 1+0
Aleksi Matikainen 1+0
Markus Otronen 1+0
Ville Laasonen 1+0
Mikko Hallikainen 1+0