Edustuksella tukeva setti harkkapelejä

Kuvateksti: Päävalmentaja Santeri Raatarila on tyytyväinen loppukesän ohjelmaan.

Josban miesten edustusjoukkue pelaa tiiviin rupeaman harjoituspelejä ennen syyskuun lopulla tapahtuvaa Divarin sarja-avausta. Joukkue on sopinut ainakin seitsemästä ottelusta elo-syyskuussa.

– Treenipelejä haluttiin pelata enemmän mitä aiempina kausina on pelattu. Olen erittäin tyytyväinen siihen miten saamme rakennettua elo- ja syyskuuta, päävalmentaja Santeri Raatarila pohtii.

Josba pelaa elokuun lopulta aina sarjan alkuun asti vähintään yhden harjoituspelin viikossa.

Elokuussa Josba kohtaa SB Welhot sekä kotona että vieraissa. Harkkapelirundi alkaa kuopiolaisten kohtaamisella Joensuussa 24. elokuuta, tasan kuukautta ennen sarjan alkua. Lisäksi Josba pelaa elokuussa Kajaanin Papasta ja LeBaa vastaan.

Syyskuussa pelataan NST:tä vastaan kotona ja vieraissa ja kohdataan lisäksi Imatran Voima.

– Pitää olla erilaisia pelejä. Meillä on nyt vastassa joukkueita, joita vastaan pelatessa saadaan todennäköisesti pitää enemmän palloa. Sitten on pelejä, joissa vastaavasti saatetaan joutua puolustamaan paljon pidempiä jaksoja. Kokemuksia on hyvä saada jo treenipeleistä.

Welhoja vastaan nähdään heti oma taso.

– Nuo pelit varmasti tuovatkin meidän pelaamisesta esiin ne suurimmat kehityskohteet, joita lähdetään sitten parantamaan, Raatarila tunnustaa.

NST on Raatarilan mielestä vahvistunut viime kaudesta merkittävästi.

– Uskon heidän olevan tulevalla kaudella ihan sarjan kärkijoukkueita. Peleistä tulee meille erittäin hyvä tasonmittaus juuri siinä sarjan alkamisen kynnyksellä.