D-tytöt ylialueellisen loppuhuipentuman hopealle
D-tyttöjen ylialueellinen loppuhuipentuma pelattiin Joutsenohallilla 7.4.2018. Matkaan lähdettiin vain 11 kenttäpelaajan ja maalivahdin voimin, mutta siitäkin huolimatta tavoitteena oli päästä finaaliin ja pelaamaan kauden parhaita pelejä.
Välierässä vastaan meille tuli uusi joukkue Pelicans SB Lahdesta, joka oli ollut Kaakkois-Suomen lohkon kakkonen. Osa tytöistä oli pelannut C-tyttöjen sarjassa ko. joukkuetta vastaan, mutta suurimmalle osalle joukkue oli aivan uusi. Ensimmäinen erä meni hieman tunnustellen eikä pöytäkirjaan tullut yhtään ainutta merkintää. Pallo oli aavistuksen enemmän meidän joukkueella, mutta Pelicans sumputti omassa päässään puolustaen tiiviisti. Ensimmäinen tilastomerkintä tulikin vasta toisen erän loppupuolella, jolloin Silja nappasi joukkueen ensimmäistä kertaa reppuselkään viimeistellen Annika K:n syötöstä.
Kolmaskin erä oli Siljan ja Annika K:n näytöstä. Silja heitti erän alkuun kaksi maalia Annikan syötöstä ja Annika viimeisteli lukemat 4-0 pari minuuttia ennen loppua Siljan syötöstä. Loppuaika pyrittiin pitämään palloa ja takaamaan maalilla jälleen loistavasti pelanneelle Sussulle nollapeli. Summerin soidessa olimme varmistaneet itsellemme paikan finaaliin, jossa vastaan asteli välierässä FB Factorin voittanut kotijoukkue NST.
Finaaliin lähdettiin parin tunnin tauon jälkeen nauttimaan pelistä. Meidän joukkueella ei tässä vaiheessa ollut enää mitään hävittävää, sillä NST oli täynnä hyviä pelaajia ja yksi ylitse muiden, Miisa Turunen, oli myös mukana. Hiukan jopa yllättäen menimmekin johtoon alle parin minuutin pelin jälkeen kauden parhaan pelinsä pelanneen Minean maalilla. NST tasoitti kuitenkin nopeasti ja meni maalin karkumatkalle, jonka saimmekin vielä kurottua kiinni. Peli pelattiin loppuun NST:n tehdessä ensin maaleja, jonka jälkeen tulimme aina parin maalin päähän emmekä luovuttaneet missään vaiheessa. Iloista peli-ilmettä, omien pelaajien kannustusta, tsemppaamista ja taistelua oli meidän joukkueen pelaajilla koko pelin ajan ja tästä voi valmentaja olla erittäin ylpeä.
Peli päättyi lopulta lukemiin 8-5 NST:n hyväksi. Hopea ei missään nimessä ole häpeä, hävisimme tällä kertaa paremmalle joukkueelle. Hienoa oli päästä pelaamaan finaalissa juuri NST:tä vastaan ja jokainen tyttö saa olla itsestään ylpeä kauden päättyessä hopeaan.
Kautta voitaisiin summata tilastojen merkeissä. Runkosarjan veimme puhtaalla pelillä, 12 peliä ja 12 voittoa. Tehtyjä maaleja 101 ja päästettyjä 18, loppuhuipentumassa maalisuhde tehdyt maalit 9, päästetyt 8. Veskareille yhteensä 5 nollapeliä, joista yksi erityisen tärkeään paikkaan loppuhuipentuman välierässä. Lähes sata jaettua tikkaria ja tuhansia ajettuja kilometrejä. Nyt pieni hetki hengähdetään ja käännetään katseet kohti tulevaa. Valmennus kiittää kaikkia pelaajia, muita valmentajia, huoltaja Miiaa, joukkueenjohtaja Eeroa, kuskiamme Keijoa ja kaikkia muita, jotka ovat jollain tapaa olleet mukana meidän onnistuneessa kaudessamme.
-Valmentaja Roosa-