D-tytöt avasivat kautensa Kylmäojalla
Josba – Coach Team (Juuka) 12 – 0 ja Josba -SBWelhot(Kuopio) 12 – 0
Pitkään odotettu D-tyttöjen aluesarja alkoi lauantaina 28.10.2017 Kylmäojan koululla. Ensimmäiseen turnaukseen saimme kokoon tasan kaksi kentällistä yhden maalivahdin lisäksi. Jokaiselle tytölle oli siis paljon peliaikaa tiedossa. Päivän teemana oli pitää pallo omalla joukkueella, laittaa pallo liikkeelle ja auttaa omaa joukkuekaveria.
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Juuan Coach Team. Ensimmäinen erä oli vielä tunnustelua molemmilta joukkueilta, vaikkakin pallo pysyi pääosin meidän joukkueen hallussa. Ajassa 2.34 hienolla pelipäällä ollut Annika Kettunen aloittaa maalitehtailun kapteenin Silja Kuuselan syötöstä. Toinen maali syntyi Sanni Fredrikssonin toimesta Saana Erosen tarjoillessa syötön ajassa 7.59.
Toisessa erässä Josban tytöt laittoivat tuulemaan tehden jopa kahdeksan maalia. Pallo liikkui nätisti tytöltä toiselle ja useat maalit syntyivät hienojen syöttökuvioiden päätteeksi. Maalintekijöinä Annika, Nea Rova kahdesti, Ida Hassinen kahdesti, Silja, Minea Martikainen sekä Anni Vallius. Toiselle erätauolle siis lukemissa 10-0. Erätauolla korostettiin yhä omaa peliä – tarvittaisiin enää kaksi maalia pelin keskeytykseen. Kun kolmatta erää oli pelattu vajaa kaksi minuuttia, Anni Vallius tekee tarkalla vedolla maalin Annika Kettusen tarjoillessa syötön. Joukkueen kapteeni Silja Kuusela päättää onnistuneen pelin ajassa 33.24, jälleen Annikan syötöstä. Maalissa Susanna Tiainen pelasi hienon nollapelin. Joukkueestamme palkittiin Ida Hassinen, joka taituroi kaksi maalia. Lisäksi muumitikkarein valmentajat palkitsivat kaikki joukkueen pelaajat ja erityispalkinnon sai 2 + 3 tehopisteet tehnyt Annika Kettunen.
Parin tunnin odottelun jälkeen toisessa pelissä vastaan asettui SB Welhot Kuopiosta. Welhot olivat lähteneet liikkeelle pienellä kokoonpanolla ja tarkoituksenamme oli jatkaa siitä, mihin edellisessä pelissä jäätiin. Pallo liikkui hyvin tytöiltä toiselle ja ensimmäisessä erässä nähtiin peräti viisi maalia. Maalintekijöinä Silja Kuusela, kahdesti Minea Martikainen, Ida Hassinen ja Annika Kettunen. Toisessa erässä jatkettiin myllytystä Welhojen päässä ja jälleen syntyi yhteensä viisi maalia, tekijöinä Silja kolmesti, Nea Rova sekä Minea. Toisen erän alussa pääsimme harjoittelemaan myös alivoimaa Sanni Fredrikssonin ottaessa estämisjäähyn. Alivoima toimi kuitenkin hienosti eikä Welhot päässeet vaarallisille maalipaikoille. Maalissa lisäksi Saana Eronen napsi tarvittavat vedot ja irtopallot pois.
Jälleen kolmanteen erään lähtiessä olimme siinä tilanteessa, että vain kaksi maalia uupui keskeytykseen. 11. maali syntyi ajassa 31.50 Siljan hienosta esityöstä Anni Valliuksen vetäessä pallon maaliin. Pelin päättävä maali oli oikea tahtomaali Sannin toimesta Lukkarisen Lotan ja koko kentällisen hienolla avustuksella. Toisessa pelissä meiltä palkittiin Eerin Miettinen, joka sai ottelussa yhden syöttöpisteen ja sen lisäksi syötteli sekä rauhoitti peliä todella hienosti
omassa puolustuspäässä. Muumitikkareita jaettiin jälleen kopissa pelin jälkeen, jotka saivat hattutempun heittänyt Minea, 4+2 tehot tehnyt Silja sekä nollapelin pelannut Saana. Lisäksi Eerin sai erityispalkinnon todella hienosta ja järkevästä peliesityksestä.
D-tyttöjen kauden avausturnaus ei olisi voinut siis paremmin alkaa. Kaksi 12-0 voittoa ja oman lohkon piikkipaikalta on hyvä jatkaa seuraavaan turnaukseen, joka pelataan 18.11 Juuassa. Erityisesti on huomioitavaa se, että ensimmäisessä pelissä jokainen kenttäpelaaja pääsi tehopisteille eikä ollut maalivahti Sussunkaan syöttöpiste lähellä taitavista avauksista johtuen. Lisäksi molemmat maalivahdit pelasivat nollapelin, Sussu ensimmäisessä ja Saana toisessa pelissä.