C2SM: pirteä esitys toisessa kotiturnauksessa

Josba – SSV 5-7 ( 2-1, 3-2, 0-4)

C2 SM- sarja jatkui toisella kotipelillä Intersport Liikuntakeskuksella. Vastaan saapui tänään SSV, jonka kanssa edellinen ottelu päättyi 7-10 tappioon Eerikkilässä pelatussa turnausmuotoisessa ottelussa. Hienosti oli nuori joukkue pystynyt nollaamaan eilisen päivän ottelun ja tänään kentälle astelikin totutun nopea, liikkuva ja taisteleva Josba C2 joukkue.

Ensimmäinen ja toinen erä olivat selkeästi meidän. Ensimäiselle erätauolle mentiin Josban 2-1 johdossa, vastustaja sai erän ensimmäisen maalinsa ylivoimalla. Huomioitavaa on myös se, että Josballe tuomittiin ensimmäisessä erässä kolme jäähyä SSV:n nollaan vastaan.

Toisessa erässä Josba meni jo 3-1 johtoon toisen erän puolessa välissä. SSV kuitenkin sai onnistumisia ja tulikin tasoihin 20 sekunnin sisällä. Erän loppuun saimme kuitenkin pelin ensimmäisen ylivoiman ja sieltä onnistumisen, sekä hienon koko ketjun hyökkäyksen päätteeksi erätauolle Josban 5-3 johtotilanteessa.

Kolmanteen erään SSV vaihtoi maalivahtia ja meiltä jäi yksi pelaaja pois loukkaantumisen vuoksi. Tämä riitti sekoittamaan pakkaa hieman mutta riittävästi. Kuuden ja puolen minuutin pelin jälkeen SSV tuli tasoihin ja tällä kertaa sai vielä kaksi lisäosumaa meidän nollaa vastaan. Vahvan kolmannen erän ansiosta pisteet tällä kertaa vastustajan mukaan bussiin ja kohti Helsinkiä.

Viikonlopusta siis saldona kaksi tappiota pisteiden valossa. Lauantaina sysimusta toinen erä pilasi koko pelin. Sunnuntaina kaksi vahvaa erää, mutta aneeminen kolmas erä vei mahdollisuudet voittoon. Kuitenkin joukkue väläyttelee osaamistaan ja potentiaaliaan ja pystyy haastamaan minkä tahansa joukkueen sarjassa. Tasainen ehjä suoritus vielä odottaa muuttumista rutiiniksi ja pelien voittamiseen tarvittava keskittyminen vaatii vielä harjoittelua. Tulosten takana on kuitenkin tänäkin viikonloppuna hyvää suorittamista niin joukkueena kuin yksilöinäkin, onnistumisia, epäonnistumisia, ennen kaikkea oppimisia sekä selkeitä harjoittelemisen kohtia. Hienoa oli nähdä tämän päivän Josban C2 joukkue, hienoja pelimiehiä joukkue täynnä!
Karavaani jatkaa matkaansa kahden viikon päästä jälleen kohti pääkaupunkiseutua, jolloin 28.11. vastaan astelee ÅIF ja seuraavana päivänä 29.11. Tapanilan Erä. Parannellaan loukit pois ja treenaillaan viikonloppuna opittuja asioita ja lähdetään hyvällä fiiliksellä kohti seuraavia pelejä.