C2 SM- sarja jatkui Enon liikuntahallissa

Vieraaksi Enoon oli Josbalaisten lisäksi matkannut Åif Sipoosta. Aikaisemmat ottelut ovat kaikki olleet tiukkoja vääntöjä mutta päättyneet aina Josban voittoon. Vastustaja tiedettiin etukäteen vahvaksi vastaiskujoukkueeksi joka ei pelkää pelata fyysistä peliä. Tänään Åif käyttikin näitä omia vahvuuksiaan hyvin edukseen.

Ensimmäiset maalit nähtiin ottelun seitsemännellä minuutilla, ensin Josba meni 1-0 johtoon kotiyleisön suureksi riemuksi. Mutta jälleen saatiin oppia siitä, miten tärkeä seuraava, maalin jälkeinen vaihto on. 40 sekuntia ja peli oli tasan 1-1. 1-2 ja 1-3 osumat Åif teki seitsemän sekunnin sisällä ensimmäisen erän 11:sta minuutilla. Ensin huolimaton oman maalin edustan pelaaminen kostautui, ja kolmannessa maalissa pallo pomppi onnenkantamoisella maaliin miinuskulmasta lähteneestä sutaisusta. Erän loppuun Josba kuitenkin kavensi tilanteeksi 2-3 ja erätauolle lähdettiin hyvistä taisteluasemista. Sekunti ennen erän loppua Josba sai vielä vaparin hyvästä paikasta läheltä maalia, mutta päivän ilmeeseen luontuen pallosta sudittiin ohi.

Toinen erä sitten oli taas yksi tämän kauden huonoimmista, ainakin toisista eristä. Heti erän alkuun Åif lisäsi johtoaan 2-4, jälleen kerran pehmeästi pelatusta oman maalin edus pelaamisen johdosta. Tämän jälkeen Josballa oli viisi erittäin hyvää ja laadukasta maalipaikkaa, joista normipäivänä olisi tehty maali jokaisesta. Mutta koska olimme selkeästi lomatunnelmissa eikä viimeistely onnistunut, niin kaveri kiitti ja kumarsi ja lisäsi johtoaan 2-5: een. Tämän jälkeinenkään joukkueen herättely ei auttanut, vaan vaivuimme katselemaan todellista valveunipainajaista, josta valitettavasti vastasi vastustaja. Minuutissa ja kahdessakymmenessä sekunnissa Åif teki kolme maalia meidän nollaa vastaan ja peli oli yhtäkkiä 2-8. Toisessa erässä positiivista oli se, että pystyimme nollaamaan kaksi Åif:n ylivoimaa.

Kolmas erä alkoi niin kuin pitikin. 0.18 pelattu ja Josba kaventaa 3-8. Mutta jälleen, neljä ! sekuntia ja Åif kuittaa ja tekee yhdeksännen maalinsa. Erässä Josba sai otteluun ensimmäisen ylivoimansa, mutta tällä kertaa se ei tuottanut muuta kuin tolppien kolinaa ja viuhuvia vetoja. Ajassa 51.24 Josba vielä kavensi 4-9:n, mutta palloa ei vaan saatu maaliin enää sen jälkeen.

Ottelu oli hyvä oppitunti siitä, miten vastata ja suhtautua fyysiseen peliin ja sen aiheuttamiin tunteisiin. Jotenkin tuntui että tänään ei jaksettu keskittyä olennaiseen eli pelaamiseen ja tekemiseen, vaan ajatus harhaantui aivan muihin asioihin. Myös sovitun pelitaktiikan noudattaminen oli tänään ylivoimaisen vaikeaa ja tästä johtuen vastustaja pääsi iskemään koko ajan terävasti vastaan. Alivoima toimi tänään erinomaisesti. Maalipaikkoja (laadukkaita sellaisia) oli Josballa tänään lähemmäs parikymmentä, mutta kun ei mene niin ei mene ja minkäs sille sitten mahtaa.

Huomenna kauden viimeinen peli Enon liikuntahallilla klo 14.00. Pojat kaipaavat kannustusta ja tukea, kun vastaan astelee sarjakärki Tapanilan Erä. Tervetuloa katsomaan huippuottelua C2 SM- sarjassa!