C2SM: Joensuu 10.01.

Josba – PoNoVo 5-6 JA (2-2, 2-1, 1-2, 0-1)

C2 SM-sarja jatkui joulutauon jälkeen kotipelillä Ponovoa vastaan. Edellinen kohtaaminen päättyi selkeään Ponovon 8-3 voittoon, eli paljon oli parannettavaa tähän otteluun. Alkulämmittelyissä rosterista jäi pois yksi pelaaja loukkaantumisen vuoksi ja täten suunnitellut ketjukoostumukset joutuivat muutosten kohteeksi. Kuitenkin saimme peliin kolme täyttä kentällistä.

Ensimmäinen erä oli hyvin erikoinen, Josba sai kolme jäähyä melkein peräkkäin. Näistä kaksi Ponovo käyttikin tehokkaasti tehden maalit ja siirtyen ylivoiman siivittämänä 2-1 johtoon. Kuitenkin viidentoista pelatun minuutin jälkeen joukkueen kapteeni näytti taistelutahtoaan ja ensimmäiselle erätauolla 2-2 tasatilanteessa.

Toiseen erään painotettiin sitä että jäähyjä ei enää oteta. Peli alkoikin tasakentällisin siirtyä Josban hallintaan, ja pitkän hyökkäyksen jälkeen siirto laidasta keskelle ja pallo Ponovon maaliin. Kuitenkin vastustaja tasoitti pelin vajaan viiden minuutin jälkeen, hieman huolimaton oman puolustusalueen pelaaminen kostautui pallon menetyksenä ja läpiajona. Kuitenkin jälleen kerran taidokas yksilösuoritus, liikkeeseen syötön haku omasta päästä ja koko kentän hassuttaminen ja hieno viimeistely siirsi Josban 4-3 johtoon ja näissä lukemissa menimme myös erätauolle.

Kolmannen erän alkuun Ponovo lisäsi höyryä ja saikin pari todella vaarallista maalinteko paikkaa tutulla Ponovon pelisysteemillä. Kuitenkin Joona pelasi tänään maalissa hyvän ottelun ja otti muutamia todella tärkeitä torjuntoja. Peli aaltoili päästä päähän, kunnes jälleen pitkän hyökkäyksen jälkeen pallo maltettiin pudottaa pakille ja kaukaa lähtenyt vihainen kantti upposi Ponovon verkkoon. Peli oli 5-3 Josballe ja ote pelistä oli Josban hallussa. Ponovo kavensi rosteriaan ja peluutti kuumia miehiään melkoisella rasituksella. Ja kuinkas ollakaan, Turusen Lauri Ponovosta kiitti vastuusta ja peliajasta ja juoni kaksi seuraavaa maalia maidän verkkoomme. Erän lopun vyörytys Josban osalta katkesi taas jäähyyn, josta tällä kertaa selvittiin ilman takaiskua.

Jatkoaika alkoi murheellisissa merkeissä, erän lopussa tullut rangaistus ja alivoima jatkuivat vielä jatkoajallakin. Hieman kyseenalainen 5 minuutin rangaistus antoi Ponovolle mahdollisuuden pelata ylivoimaa käytännössä koko jatkoajan. Urheasti taistellut ja rohkeasti haastanut Josban alivoima kesti kolmannen erän lopusta laskien neljä minuuttia ilman takaiskua, mutta Ponovo sai kuin saikin ylivoimaosuman ja pelistä pisteet mukaansa.

Kokonaisuutena joukkue esiintyi tänään edukseen ja pelasi todella hyvän pelin. Voittaminen on tällä hetkellä joukkueelle vaikeaa, tarvittaisiin nyt muutamia onnistumisia että kurssi kääntyisi. Kuitenkin täytyy muistaa se, että sarjataulukko ei todellakaan kerro peleistä sinällään mitään. Josba on taistellut jokaista joukkuetta vastaan tasaväkisesti ja mukana on monta yhden maalin tappiota ja tasapeliä. Pienellä tuurilla tilanne voisi näyttää myös hyvin toisenlaiselta.

Pelit jatkuvat ensiviikonloppuna tuplapeleillä Helsingin suunnalla, kun menemme lauantaina SSV:n vieraaksi ja sunnuntaina vierailemme Oilersin kotiluolassa. Tämän päivän peli-ilmeellä tulevana viikonloppuna voi luvassa olla juurikin niitä onnistumisia.