C1 SM-sarja Play Off – Karsinta: Steelers – Josba, 7-3 (2-0, 3-0, 1-3)

C1 pudotuspelit jatkuivat sunnuntaina Hämeenlinnan Steelersiä vastaan. Steelers sijoittui SM- runkosarjassa seitsemänneksi, joten tulossa oli kauden kovin ottelu ja hieno tilaisuus päästä kokeilemaan millä tasolla ylemmässä sarjassa tänä vuonna mennään.

Ottelun ensimmäinen erä eteni varsin tasaisissa merkeissä aivan viimeiselle minuutille, kunnes vastustaja pääsi iskemään kaksi maalia puoleen minuuttiin erän loppuun. Erässä Josba ei missään nimessä ollut altavastaajana, vaan maalipaikkoja ja tilanteita syntyi tasaisesti molempiin päihin. Tästä kertoo myös maalivahtien torjunnat, Josba 13, Steelers 12.
Toinen erä oli Josbalta ottelun huonoin. Steelers lisäsi tempoa ja tuli todella vahvalla jalalla ottelun toiseen erään. 3-0 ja 4-0 osumat tulivat meidän omista virheistämme, ja 5-0 osumassa vastustaja pelasi todella näyttäväsi kolme-neljä syöttöä ja siirsi pallon tyhjiin aivan vapaana.

Kolmas erä alkoi Josbalta hyvällä ilmeellä, mutta lukuisista hyvistä paikoista ei palloa saatu maaliin saakka. Ja kuinkas ollakaan, kun me emme tehneet niin vastustaja kuittaa ottelun kuudennen maalin ajassa 45.40. Kuitenkin tästä kahdeksan sekuntia, ja Josba saa ketsuppipullonsa auki. Josban avaus maalin viimeistelee Tuukka Tykkyläinen Tatu Havulan syötöstä. 49.54 Tatu Havula pysäyttää pelikellot seuraavan Josban maalin muodossa, syötön tähän antoi Juuso Salomies. Ja vain 39 sekuntia tästä ja Josba tulee jo kolmen maalin päähän Rasmus Virkkusen tehdessä maalin Matti Karvisen syötöstä. Samassa ajassa vastustaja otti aikalisän. Erän lopussa Josballa oli useita tuhannenkin taalan paikkoja lisätä maalisaldoaan, mutta maalin tekeminen oli todella vaikeaa. Josba loi kyllä riittävän määrän maalipaikkoja, mutta tänään viimeistelyssä epäonnistuttiin. Kuitenkin voi todeta, että ottelusta lopulta 7-3 voitto ansaitusti Steelersille. Varsinkin pelinopeudessa ja pallottomien pelaajien liikkeessä Steelers oli edellä.

Josba C1 esiintyi kuitenkin ottelussa miehekkäästi ja edukseen, ja voidaan todeta että hyvällä pelillä ja iloisella mielellä voimme lähteä kohti kesälaitumia. Divarin kolmesta viimeisestä ottelusta voitot SB Vaasasta, Hatsinasta ja Ponovosta on huikea saldo kauden loppuun, joista palkkiona pääsimme vielä haastamaan SM- sarjan joukkuetta. Upea Joukkue, Hyvät Pojat!

Otteluohjelma > C1-poikien SM-sarja Play off-karsinta