C1 DIV: Josba – PHSB, 13-1 (5-1, 5-0, 3-0)

Edellinen kohtaaminen Lahdessa parisen viikkoa sitten oli Josban osalta väsynyttä ja hengetöntä sinnepäin-sählyä, ja ottelu päättyikin Phsb:n 8-4 voittoon. Tänään Josba oli aivan erilaisella energialla liikkeellä omassa kotiluolassaan ja esiintyikin pirteästi omalla tasollaan pelaten. Lähtökohdat otteluun olivat haasteelliset, Josballa oli vain 14 kenttäpelaajaa otteluun. Sentterit Juuso ja Eki ottivat vastuuta kannettavakseen ja pelasivat todella hyvällä tasolla, joka toista vaihtoa, koko ottelun ajan.

Ottelun ensimmäinen erä sai varsin vauhdikkaan lähdön, kaksi vaihtoa Josbalta ja peli minuutin ja viiden sekunnin jälkeen Josballe 2-0. Ensimmäisen maalin iski 17 sekunnin kohdalla Tuukka Hämäläinen Onni Kantelisen syöttäessä. Ja heti perään Tuukka Tykkyläinen iskee maalin Veeti Kärki syötöstä. Vastustaja ei tästä kuitenkaan lamaantunut vaan kavensi heti seuraavassa vaihdossa 2-1 kun maalin kulmalla jäi vastustajan pelaaja merkkaamatta. Ottelu jatkui todella vauhdikkaana ja fyysisenä ja ajassa 8.11. Josba sai ottelun ensimmäisen ylivoiman. Tommi Naumanen siirsi Josban 3-1 johtoon Artturi Vänskän syötöstä kun ylivoimaa oli pelattu reilun minuutin verran. Neljä sekuntia! tästä, ja Veeti Kärki siirtää salamamaalilla Josban jo kolmen maalin karkumatkalle Eelis Karhapään syötöstä.15 minuutin kohdalla Josba joutui alivoimalle, mutta vahva alivoima näytti tänään taas vahvaa osaamistaan, eikä vastustaja päässyt oikein yhdelläkään ylivoimallaan kunnon paikoille. Rangaistuksen loppuun myös vastustaja sai pikkukakkosen, ja Josba pelasi järkevästi ensin pois tasavajaan sekunnit ja käynnisti sen jälkeen ylivoiman. Ja jälleen kerran YV tuottikin tulosta, Artturi Vänskä siirsi ensimmäisen erän loppuun Josban jo 5-1 johtoon ylivoimalla Simo Harisen syötöstä.

Erätauolla muistutettiin paineen alta avaamisesta ja hyvän pelitempon säilyttämisestä. Tiedettiin hyvin se, että eilen Welhoja vastaan vastustaja nousi 3-9 tilanteesta 8-9:n ja teki ottelusta Welhoille todella vaikean. Tänään kuitenkin Josba jatkoi toisessa erässä vahvaa tekemistään eikä antanut vastustajalle oikeastaan mitään mahdollisuutta kääntää ottelua missään vaiheessa. 24.18 Juuso Salomies lisää Josban johtoa 6-1 Matti Karvisen syötöstä. 34.19 Tommi Naumanen tekee seitsemännen maalin Jarkko Levä syöstä. 35.02 Tuukka Hämäläinen tekee Josban kahdeksannen maalin Artturi Vänskän syötöstä. Ajassa 35.23 tuomarit rauhoittelivat ottelua antamalla Josballa kahden minuutin jäähyn vaarallisesta pelistä. Mutta tänään alivoima oli suorastaan ylivoimaista ja suurimman osan ajasta peli pyöri vastustajan päädyssä alivoimasta huolimatta. Vastustaja ei tällä kertaa saanut kunnolla paikkoja Josban liikkuvaa ja rohkeaa alivoimaa vastaan. Erän loppuun vastustaja sai vielä jäähyn ja Josba hyvällä maltilla piti palloa ja haki sitä yhtä paikkaa ja osumaa ilman kiirettä. Ja 6-5 vastaan Tuukka Tykkyläinen tekee Josban yhdeksännen maalin Onni Kantelisen syötöstä. Ja erän loppuun Jarkko Levä masentaa vastustajan pelaajat vahvalla liikkeellään ja viimeistellen Josban kaksinumeroisen johdon Eelis Karhapään syöttäessä.

Toisella erätauolla ei kopissa ollut hirveästi korjattavaa Josban pelissä. Todella keskittynyt mutta hyvällä huumorilla oleva joukkue valmistautui syyskauden viimeiseen erään. Todella hieno tunnelma yhteenkuuluvuuden tunne vallitsi pukukopissa. Kolmas erä eteni edelleen vahvassa Josban hallinnassa mutta maalittomana reilun kymmenen minuuttia, kunnes Artturi Vänskä vapauttaa tunnelmaa ja siirtää Josban 11-1 johtoon hienon yksilösuorituksen päätteeksi. 54.09 ja Eelis Karhapää siirtää Josban jo 12-1 johtoon maalin edestä kimmonneesta reboundista ilmasta iskettynä. Hieno! Loppulukemat 13-1 viimeistelee Tuukka Hämäläinen Eelis Karhapään syötöstä.

C1- Divaria on nyt pelattu puolet, ja Josba on voittanut 11 ottelusta 7, pelannut kerran tasan ja hävinnyt kolme ottelua (Phsb, Blackbirds ja M-team). Phsb:n ja Blackbirdsin kanssa voitot ovat 1-1, M-team kohdataan vielä talven aikana, samoin myös Happee jonka kanssa pelasimme tasapelin. Nyt Josba C1 laskeutuu ansaitulle joulutauolle ja toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista Joulun Aikaa. Seuraavan kerran Josba C1 jatkaa pelejään 7 & 8.1.17 kotiotteluilla Energyllä, tuolloin luvassa jännittävät ottelut Welhoja ja TopTeamia vastaan.

Josba – PHSB kokoonpanot ja ottelutapahtumat