C1 DIV: Blackbirds – Josba, 9-8 ja (2-4, 3-3, 3-1, 1-0)

Blackbirds – Josba kokoonpanot ja ottelutapahtumat

Tämän kauden toinen ottelu Blackbirdsia vastaan pelattiin upouudessa Tuusulan tenniskeskuksen salibandyhallissa. Edellinen kohtaaminen Joensuussa oli todella tasaista ja tiukkaa vääntöä, päättyen kuitenkin Josban 6-3 voittoon.

Tänään, jälleen kerran ottelu oli kaksijakoinen ja jopa eriskummallinen. Ensimmäinen erä oli Josban osalta jälleen vahva. Ajassa 1.10 Josba siirtyi 1-0 johtoon Eelis Karhapään tehdessä ja Rasmus Virkkusen syöttäessä. 49 sekuntia tästä, ja Leo Siiskonen siirtää Josban 2-0 johtoon Tuukka Fredrikssonin syötöstä. Blackbirds kavensi 1-2 seitsemännen peliminuutin kohdalla. Pelikellon näyttäessä 10.51 Tommi Naumanen täräyttää Josban jälleen kahden maalin karkumatkalle Artturi Vänskän syöttäessä. Ja neljä minuuttia tästä Onni Kantelinen lisää Josban johdon jo 4-1, Artturin toimiessa jälleen syöttäjänä. Erän loppuun Blackbirds kavensi 2-4 ja tämä jäikin erätaukolukemaksi. Kolmen maalin johdossa Josban näytti menevän menojaan, mutta kuitenkin peli oli hermostunutta ja pallo pomppi lavassa ja karkaili paineettomassakin tilassa kummallisesti.

Toinen erä alkoi myöskin Josban hallinnalla. 5-2 maali syntyi ajassa 20.55 todella komeasti syöttelyn jälkeen takatolpilta tyhjiin. Pallon laittoi maaliin Juuso Salomies Artturi Vänskän jälleen syöttäessä. 24.29 Veeti Kärki lisää Josban johdon 6-2 Eelis Karhapään syöttäessä. Peli oli hyvin Josban hallussa, ja laadukkaita maalipaikkoja oli vähintään neljä, sellaista, joista olisi kyllä maali pitänyt myös tehdä. Kuitenkin kaveri päästettiin peliin mukaan kahdella lahjamaalilla erän puolessa välissä, ja kahdessa minuutissa vastustaja tuli jo 4-6 tilanteeseen. Ajassa 35.41 Josba sai jäähyn, ja joutui alivoimalle. Kuitenkin alivoima pelasi loistavasti, ja Ekin loistavan liikkeen ja haastamisen ansiosta Josba sai rangaistuslaukauksen. Jälleen kerran Rasmus Virkkunen laittoi pallon varmasti maaliin, ja Josban jälleen kolmen maalin karkumatkalle. Erän loppuun Josba sai toisen pikkukakkosen (meidän mielestämme) melkoisen helposti, ja tällä kertaan vastustaja onnistuikin ylivoimallaan ja kavensi erän loppuun tilanteeksi 5-7.

Kolmas erä olikin sitten Blackbirsilta vahvaa tekemistä. Pelillisesti Josballa ei ollut mitään hätää, peli aaltoili päästä päähän ja jälleen kerran laadukkaita maalipaikkoja luotiin mutta laukaukset viuhuivat minne sattuivat. Maalin päähän Blackbirds tuli ylivoimalla, ja reilu viisi minuuttia ennen pelin loppua tasoitti ottelun 7-7. Ajassa 56.01 Josba sai vielä ylivoimalla mahdollisuuden tehdä jälleen kerran johto-osuma, mutta tänään kolme ylivoimamahdollisuutta ei tuonut tulosta. Pelikellon näyttäessä 58.46 Josba sai kylmää vettä niskaan vastustajan siirtyessä maalin johtoon 8-7. 26 sekuntia ennen ottelun loppumista Josba joutui vielä alivoimalle, ehtien kuitenkin hetken hakea tasoitusosumaa 6-5 vastaan. Kuitenkin sekunti ennen varsinaisen peliajan loppumista alivoimalla ilman maalivahtia pelaten Veeti Kärki täräyttää ottelun tasoihin Artturi Vänskän jälleen kerran tarjoillessa namupassejaan.

Jatkoaika alkoi Josbalaisittain alivoimalla, kolmannen erän lopussa tulleen jäähyn johdosta. Ja tällä kertaa Blackbirdsin vahva ylivoima pysäyttää pelikellot 33 pelatun sekunnin jälkeen, ja ottelu vastustajalle 9-8.

Ottelu oli aivan täysin voitettavissa, mutta 6-2 johdossa tekeminen jälleen kerran lopahti. Helpot virheet antoivat kaverille pari lahjaosumaa ja näin vastustaja sai tekemisen meiningin päälle ja alkoi hiljalleen kuroa eroa kiinni. Vastustaja oli tänään hyvä, ja meidän hölmöillessämme annoimme vastustajalle mahdollisuuden voittaa ottelu. Pienet asiat ja huolellisuus, niihin on jatkossa kiinnitettävä huomiota. Ylivoima on selkeästi osa-alue mikä vaatii harjoittelemista. Toisaalta lopun raivoisa taistelu ja tasoihin tuleminen oli hieno osoitus oikeisiin asioihin keskittymisestä ja loppuun asti yrittämisestä.
Kääntyykö Josban kelkka huomenna PHSB:tä vastaan Lahdessa? PHSB:llä on ollut todella vaikea alkukausi, mutta tällä hetkellä he porskuttavat kahden ottelun voittoputkessa, ensin kaatui kotona Welhot 8-5 ja tänään he voittivat SB Vaasan 10-6. Josba – PHSB alkaa huomenna klo 12 Lahdessa ja sitä voi seurata reaaliajassa tulospalvelun kautta.

Sarjatilanne ja tilastot > C1-POIKIEN 1-DIVISIOONA RUNKOSARJA TÄSTÄ