Ensimmäiseen valtakunnallisen Divarin kotipeliin saimme vieraaksi Hatsinan Mikkelistä. Edellisen kerran Hatsinaa vastaan on pelattu reilu vuosi sitten elokuun alussa harjoitusottelu, joka päättyi Josban 5-4 voittoon. Hatsinan matka Divariin kävi SM-karsintojen kautta, ensimmäisessä vaiheessa se voitti Kajaanin Papaksen 11-1 ja SPV:n 6-3. Viime kauden SM-sarjan voittaja Eräviikingit Blue oli kuitenkin vielä liian kova vastus ja Eräviikingit voittivat karsintaottelun 10-0. Toisella kierroksella Hatsina voitti FBC Turun 10-3 ja SBS Wirmon 14-3. Karsintaottelussa vastaan asettui Hämeenlinnan Steelers joka voitti ottelun 7-1. Otteluun lähtiessä oli siis selvää että maalintekotaitoa Hatsinalta löytyy. Lisäksi maalissa pelaava Juho Waris tiedetään erittäin hyväksi ja taitavaksi maalivahdiksi. Ensimmäisen Divariottelun Hatsina pelasi Top Teamia vastaan ja voitti tuon ottelun 10-4.
Josban lähtökohdat päivän otteluun olivat varsin hyvät, kaikki pelaajat ovat terveinä ja paikoista pelaavaan kokoonpanoon on todella kovaa mutta hyvähenkistä kilpailua. Positiivinen ongelma että hyviä pelaajia on joukkue täynnä, vaikeinta on sitten löytää aina ne ”kuumat” pelaajat päivän pelaavaan rosteriin. Ensimmäisen Divariottelun Josba voitti Kuopiossa vaiherikkaiden tilanteiden jälkeen 7-6. Viimekausi on opettanut joukkueelle henkistä lujuutta ja uskoa omaan tekemiseen, sille pohjalle on hyvä rakentaa tätä kautta.
Ensimmäinen erä oli tunnustelevaa pelaamista puolin ja toisin ”uutta ja vanhaa” vastustajaa vastaan. Maalitilanteita Josba pystyi luomaan koko erän ajan Hatsinan päätyyn, mukana pari tuhannen taalan paikkaakin. Kuitenkin vasta erän viimeisellä minuutilla Tuukka Tykkyläinen avasi Josban maalihanat omalla bravuurisuorituksellaan hyökkäyspään vaparista.
Toinen erä ehti vanheta parisen minuuttia kun vaihdosta peliin tullut kentällinen lisäsi Josban johdon kahteen nollaan. Maalin tekijänä Tuukka Hämäläinen ja tähän erinomaisen syötön tarjoili Matti Karvinen. Minuutti tästä ja Hatsina kavensi tilanteeksi 2-1, jälleen kerran liian löysän oman maalineduspelaamisen johdosta. 2-2 tasoituksen Hatsina teki ylivoimalla, ylivoima lähinnä lahjoitettiin vastustajalle vaihtovirheen takia. 3-2 johtomaalin Josba teki ylivoimalla. Ylivoimaan nostettu Matti Karvinen viimeisteli maalin edestä vahvan fyysisen suorituksen siivittämänä, syöttäjänä maaliin Veeti Kärki. 4-2 johtomaalin teki Veeti. Vahvalla jalalla ja hyökkääjäksi tähän peliin nostettu Veeti karvasi vahvasti pallon pois Hatsinan alimmalta pelaajalta ja sivalsi pallon maalin perukoille. 5-2 maalin puolestaan tehtaili Tuukka Fredriksson vahvan ja taitavan pallollisen liikkeen päätteeksi, syöttäjänä tähän Matti Karvinen. 6-2 maalin teki Juuso Salomies Onni Kantelisen syötöstä. Kolmeen minuuttiin Josba teki nämä neljä maalia ja Hatsina oli pakotettu aikalisään. Erän loppuun Josba sai vielä ylivoiman, mutta tällä kertaa YV miehistön ajatukset olivat hyökkäyksessä ja luvattoman löysä liike omaan päähän kostautui Hatsinan alivoima maalilla. Erätauolle Josban 6-3 johtoasemassa.
Kolmas erä alkoi todellisella herkkupalalla kun Eero-Eki-Tommi hyökkäysketju pakkeinaan Joona ja Matti tekivät todella kauniin klip-klap maalin ja takatolpilta tyhjiin. 8-3 johtoon Josban vei Artturi Vänskä, hienolla keskialueen katkolla ja vahvalla kanttivedolla pallo maaliin. 48.39 Hatsina kavensi tilanteeksi 4-8. Josban johdon 9-4 siirsi Simo Harinen, joka tällä maalillaan sai toivottavasti karistettua ”apinan” olkapäiltään pois. Viidennen ja samalla Hatsinan viimeinen maali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana 50.25 kauhean maalinedushässäkän päätteeksi. 10-5 johtomaalin teki Juuso Salomies Onnin syötöstä. Vajaa minuutti tästä niin Matti Karvinen pöllytti jälleen maaliverkkoja Tuukka Hämäläisen syötöstä. Ajassa 54.10 Juuso täräytti päivän viimeisen maalin jälleen Onnin syötöstä.
Tänään kaikki pelaajat saivat peliaikaa ja vastuuta. Yhdeksän eri pelaaja merkkautti itselleen vähintään yhden maalin, näistä Juuso kolme ja Matti kaksi. Kuusi pelaajaa sai syöttöpisteitä, näistä Onni kolme ja Matti kaksi. Todella ilahduttavaa nähdä että vastuu jakaantuu usealle eri pelaajalle ja kaikille kentällisille. Vaikka ensimmäinen erä oli jälleen vaikea, usko omaan tekemiseen ei missään vaiheessa loppunut. Pelaajat osaavat myös entistä paremmin ottaa omakseen sen roolin, mikä sinä päivänä hänelle on tarjolla. Tänään penkillä tsemppaus omille oli todella hyvällä tasolla!
Nyt edessä on kahden viikon treenijakso, seuraava pelit ovat 15 ja 16.10. Lauantain peli on Areenalla M-Teamia vastaan, sunnuntain peli liikuntakeskus Energyllä Blackbirdsiä vastaan.