Toiseen kotipeliin Divarissa C1 sai vieraakseen M-Teamin Helsingistä. Viimekaudella M-Team pelasi C2 Sm- sarjaa samassa lohkossa Josban kanssa. Ensimmäisessä turnausmuotoisessa ottelussa Josba voitti ensimmäisen kohtaamisen 7-5, hävisi seuraavan yksittäisen ottelun kotona 8-9 ja voitti viimeisen kohtaamisen vieraissa 6-4. Kuitenkin tiedossa oli se, että vastustaja on muuttunut rajusti viimekaudesta, valmennus ja toimihenkilöt ovat vaihtuneet ja ” tuttuja pelaajia” on jäänyt jäljelle noin puolen kymmentä. Uusia pelaajia M-Team on saanut mm. SSV:stä, Erästä, Jokereista, Panthers:sta, Åif:stä sekä Losb:sta. Hyvällä syyllä voitaneen sanoa että tämän päivän vastustaja oli meille aivan uusi ja tuntematon. Sm- karsinnoissa M-team voitti ensimmäisellä kierroksella FBC Turun 6-2 ja KooVeen 12-0. Lohkoykkösten ottelussa Lasb Hml oli parempi 8-7. Toisella kierroksella M-Team hävisi Top Teamille 5-3, mutta voitti Losb firen 6-4. Näin M-team lohkonsa toiselta sijalta valtakunnalliseen C1- Divariin.
Josba pääsi päivän otteluun jälleen kerran koko rosterillaan. Flunssat ja pienet vaivat saatiin paranneltua kahden viikon pelitauon aikana. Divarissa Josba on tähän mennessä voittanut Welhot 7-6 ja ensimmäisessa kotipelissään Hatsinan 12-5. Viimekauteen nähden Josban pelaajistossa on tapahtunut vain vähän muutosta. Kaksi uutta pelaajaa tuli try-outin kautta ja kaksi pelaajaa palasi joukkueeseen. Päivän otteluun jää nähtäväksi, millä tavoin voimasuhteet ovat nyt kun M-Team on uudistunut rajulla tavalla.
Ensimmäinen erä ehti vanheta reilun kolmisen minuuttia kun maalin edusta pelattiin todella löysästi ja M-teamin kakkoskenttä siirsi joukkueen 1-0 johtoon. Josban 1-1 tasoituksen värkkäsi Tommi ja Eero. Tommi syötti vasemmasta laidasta ja Eero liikkui pallottomana vapaaseen tilaan takatolpalle ja pallo maaliin. Kahdesta seuraavasta maalista vastasi kuitenkin M-team ja siirtyi kahden maalin johtoon pelikellon näyttäessä 15.58. Josba näytti kuitenkin henkistä lujuuttaan vaikeassa ottelussa ja tuli tasoihin ennen erän loppua. 2-3 kavennuksen teki Tommi Naumanen, Rasmus Virkkusen syötöstä. 3-3 tasatilanteeseen Josban siirsi Simo Harinen, Artturi Vänskän syötöstä.
Toinen erä alkoi molempien joukkueiden jäähyillessä. M-Team käytti oman Yv:nsä tehokkaasti hyödykseen ja siirtyi 4-3 johtoon toisen erän alussa. Ajassa 30.09 Josba sai jälleen kaksiminuuttisen, mutta tällä kertaa alivoimamiehistö Kassu, Jake, Jere ja Leksa hoitivat oman työnsä mallikkaasti ja M-team ei pystynyt lisäämään johtoaan. Josban sen sijaan tasoitti pelin omalla ylivoimallaan ajassa 33.47. Maalin teki Tommi Naumanen ja syöttäjänä tähän Onni Kantelinen. Koko Yv-miehistö (Tommi, Onni, Matti, Veeti, Juuso) voi olla tyytyväinen omaan tekemiseensä erikoistilanteessa. Palloa maltettiin pitää ja hakea oikeaa hetkeä ja ratkaisua. Toisen erän loppuun vierailija siirtyi 5-4 johtoon. Kova halu hakea johtomaalia kostautui ja M-team sai siirtyä johtoon 3 vs.1 ylivoimahyökkäyksellä.
Kolmas erä. Vasta tähän erään joukkue alkoi heräillä ja näyttää vähän sitä mikä on joukkueen oma taso. Josbalaisittain katsottuna vierailija oli todella purjeissa kolmannen erän alkupuoliskon, ainakin kolme ylärimaa ja muutama tolppa mahtui erän ensimmäiseen kymmen minuuttiseen. Divarikauden ensimmäisen maalinsa teki ajassa 45.58 Joona Keronen, Tuukka Fredrikssonin syötöstä. Josban vahva ote jatkui ja M-Team otti aikalisän ajassa 48.59. Tämä toimikin vierailijalle ja jälleen kerran vierailija siirtyi maalin johtoon. Josba yritti vyöryttää hyökkäyksiään M-Teamin päätyyn, mutta kuinkas ollakaan, päivän teemaan sopien, jälleen kerran keskusta aukesi omassa päässä ja vastustaja helposti kahden maalin karkumatkalle. Erän lopun M-Team pelasi viisaasti, piti palloa ja pelasi pitkiä pallollisia jaksoja. Tästä johtuen aikalisä saatiin vasta erän loppupuolelle, eikä ilman maalivahtia pelattu erän loppu tuonut enää kavennusta, vaan tänään ansaittu voitto M-teamille 7-5.
Josba ei missään vaiheessa tänään pelannut omalla tasollaan. Henkilökohtainen valmistautuminen peliin, alkulämmöistä lähtien oli osalla pelaajista hukassa ja ajatukset aivan jossain muualla. Omaa avauspelaamista ei saatu missään vaiheessa peliä kunnolla käyntiin. Myös oman maalin edustan pelaaminen oli taas tänään jälleen kerran luvattoman löysää.
Maalivahtipelaaminen on kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa ollut todella hyvällä tasolla. Joona ja Niko ovat pelanneet erinomaisesti ja antaneet monta kertaa joukkueelle mahdollisuuden voittaa ottelu. Myös kapteenisto on omalla esimerkillään ja tekemisellään ollut erinomainen ja koettanut piiskata joukkueestaan kaiken mahdollisen irti. Vanhan kliseen mukaan, harmittaa hävitä huonolla omalla tekemisellä ja pelaamisella. Tosin vahvoja yksilösuorituksia ja tekemistä mahtui myös tänäänkin mukaan. Haaste onkin saada koko rosteri tarvittavalle tasolle juurikin näissä kovissa ja haastavissa peleissä.
Huomenna vieraaksi saapuva Blackbirds saa takuuvarmasti vastaansa herätellyn ja tätä päivää paljon valmiimman ja nälkäisemmän Josban. Se, mihin tuo riittää, jää nähtäväksi. Tule sinäkin seuraamaan jännittävää C1 –Divaria huomenna sunnuntaina Eneregy- liikuntakeskukseen. Ottelu alkaa kello 14.00, otteluun on ilmainen sisäänpääsy.