
C1:sten Divari jatkui vieraspelillä Mikkelissä Hatsinan vieraana. Hatsina tiedettiin vahvaksi joukkueeksi, kotonaan se on hävinnyt vain yhden pelin tällä kaudella. Edellisen kohtaamisen Josba vei selkeästi 12-5, mutta jo tuolloin nähtiin että Hatsina on vaarallinen ja taitava joukkue.
Ottelun ensimmäinen erä oli Josbalta suorastaan vaisu. 4:37 Hatsina meni 1-0 johtoon ylivoimalla. Kahdentoista minuutin kohdalla Hatsina lisäsi johtoaan 2-0:n. Maalin jälkeen Josba sai ottelun toisen kaksiminuuttisen, jonka alivoimamiehitys selvitti todella kunniakkaasti eikä vastustaja päässyt kunnollisille paikoille. Erän viimeisellä sekunnilla Josba sai jälleen kerran kaksiminuuttisen, Hatsinan nollaan vastaan.
Toinen erä alkoi alivoimalla, ja Hatsinan ylivoima tuotti tällä kertaa tulosta, samalla sekunnilla kun jäähy päättyi Hatsina lisäsi johtoaan kolmeen nollaan. Sinällään alivoima oli jälleen todella hyvää, kunnolliset paikat olivat Hatsinan yv:lla todella vähissä. Tämän päivän ainoa tehohetki Josballa sattui toiseen erään, ensin Tuukka Hämäläinen kavensi tilanteeksi 1-3 Artturi Vänskän loistavasta esityöstä. Kolme minuuttia tästä, ja Onni Kantelinen nostaa pallon ”läheltä ylös” maalin edestä, ja Josba näytti ottavan ottelussa kuskin paikan. Josban hieno nousu katkesi ajassa 33.35, kun Hatsina viimeisteli neljännen maalinsa. Maalin hyväksymistä voi hyvällä syyllä kummastella, sillä vastustajan pelaaja oli kaatuneena meidän maalivahtimme alueella ja osittain myös maalivahtimme Joonan päällä, eikä Joona päässyt nousemaan kentän pinnasta torjunta-asentoon. Pelaajat protestoivat tilannetta voimakkaasti, ja myös syystäkin.
Kolmas erä alkoi jälleen kerran tasaisissa merkeissä, kunnes ajassa 45:59 Josba sai jälleen kerran kahden minuutin rangaistuksen ja jälleen kerran ihmetystä herättäneestä vihellyksestä. Kuitenkin jälleen kerran alivoima selviytyi kunnialla ja ilman takaiskumaalia. 5-2 maalin Hatsina sai lahjaksi, Josba jäi jostain syystä odottelemaan tuomarin vihellystä maalinedustilanteen päätteeksi, mutta vastustaja oli hereillä ja siirsi pallon maaliin tilannetta ihmettelevien Josbalaisten keskeltä. Kuudennen maalin Hatsina iski oivalliseen paikkaan, Josba oli juuri suunnitellut tiivistämistä ja kuudella kenttäpelaajalla pelaamista. Kuitenkin Hatsinan hyökkääjät pitivät palloa Josban päässä kulmissa ja murtautuivat vahvasti esiin maalin eteen tehden ratkaisevan kuudennen osuman. Päivän viimeisen osuman vastustaja teki vastaiskusta, lopun innokkuuden ja höntyilyn seurauksena Hatsina pääsi kahdella läpi ja iski pallon maaliin ohi hyvin pelanneen Joonan.
Ottelusta jäi paljon mietittävää. Josba sai neljä jäähyä Hatsinan nollaa vastaan. Hatsina hyötyi selkeästi tuomarilinjasta, joka antoi pienempikokoisen vastustajan roikkua ja käyttää fyysiikkaansa, mutta kun isompikokoinen Josba otti kontaktia (puhtaasti) pilli soi herkästi. Neljäs maali, jossa vastustajan pelaaja oli meidän maalivahtimme alueella ja maalinvahdin päällä, olisi pitänyt ehdottomasti hylätä. Josban hyvä kiri katkesi tähän maalin ja pelaajat turhautuivat tuomarilinjaan toden teolla. Toisaalta Josballa ei toiminut tänään mikään, ja muutamat hyvätkin maalipaikat torjui Juho vastustajan maalilla taidolla ja tuurilla. Hatsina oli tänään hyvä ja pelasi tiiviisti ja iholla. Josba ei missään vaiheessa saanut omaa peliään kunnolla käyntiin ja turhauttavat jäähyt rikkoivat Josban peliä ja katkoivat aina hyvän kirivaihteen.
Divari jatkuu ensiviikon lauantaina kotipelillä Happeeta vastaan. Kotona Josba on ollut todella vahva, tervetuloa katsomaan miten käy lohkon kärkikamppailussa. Ottelu alkaa klo. 18.00 liikuntakeskus Energyllä.