Josba – SB Welhot 2-4 (1-1)(1-2)(0-1)
Ensimmäisessä pelissä kohdattiin SB Welhot, josta oli odotettavissa hyvä ja tasainen peli ja sitä myös saatiin. Ehkä sarjan kovatasoisin ottelu tähän mennessä (Sm-sarja tasoa).
Ensimmäisessä erässä paistoi jännitys molemmilta joukkueilta. Erä oli tasainen ja tasokas kuten maalit osoittivat.
Toisessa erässä Josba oli niskanpäällä vaikka saikin kaksi ”kyseenalaista jäähyä” muuten siistissä ja rehdissä ottelussa. Josba meni aluksi johtoon, mutta toisen jäähyn aikana Welhot tuli tasoihin ja heti perään liian innokkaan hyökkäyksen vastaiskusta johtoon.
Kolmas erä oli kakkosen toisinto, Josba loi jälleen vahvasti tilanteita SB Welhojen päätyyn, mutta palloa ei saatu millään maaliin vastustajan taidokkaan maalivahdin ansiosta eikä tuurikaan ollut tänään kohdalla. Varsinkin Silja Kuuselalla ja hänen viisikollaan tuntui rouva Fortuna heidät unohtaneen kovasta yrityksestä huolimatta. Welhojen taidokkaat tehotytöt Ella Jolkkonen ja Hellen Lyytinen junailivat vastahyökkäyksestä erän ainoan maalin.
Peli oli Josbalta ihan hyvää joskin alussa jännitys painoi ja laukauksien peitot unohtuivat laitanaan ja niistä Welhot pari ensimmäistä maalia loihtivat hyvällä maskilla Sussun edessä. Kapealla mutta laadukkaalla materiaalilla pelannut Welhot oli lähtenyt peliin puolustustaktiikalla jossa he onnistuivat erinomaisesti. Naisten 2. divisioonan parhaimmistoonkin kuuluva Ella Jolkkonen oli siirretty puolustukseen vahvoilla peliminuuteilla ja maalivahti pelasi huippupelin. Maalipaikkoja luotiin valtavasti varsinkin kolmannen erän korkealla karvauksella jolloin jopa Ella oli vaikeuksissa. Kokonaisuutena erittäin hyvä peli vaikka hävittiinkin. KIITOS hyvälle vastustajalle. Salla Lötjönen palkittiin parhaana 0+2 tehot. Tiia ja Sofia tekivät maalit.
Josba – Coach Team 4-1 (2-1)(1-0)(1-0)
Toiseen otteluun vastaan asettui Coach Team Juuasta, joka tiedettiin myös sarjan kärkijoukkueeksi.
Ottelu alkoi Josbalta hyvin ja jo ensimmäisellä minuutilla Nina Salo laittoi pallon maaliin näyttävästi koulumaali tyyliin Tiian syötöstä (puhe ynnä muu peli pelasi). Seuraavassa vaihdossa Iita Hirvonen antoi nappisyötön Salla Lötjöselle ja 2- 0. Tämän jälkeen peli tasaantui ja Juuka kavensikin.
Toinen erä oli tasaista vääntöä, mutta Josban tytöt olivat ottaneet opiksi ensimmäisestä pelistä, peittopeli toimi ja Sussu hoiteli loput maalilla. Silja teki erän ainoan ”tahto” maalin (tyttö ei anna periksi, eka pelissä ei forttuna suosinut mut nyt tehtiin väkisin) syötön tähän maaliin tarjoili Lotta Lukkarinen.
Kolmannessa erässä Juuka karvasi rohkeasti ylhäältä kahdella kentällään, mutta Josba kesti hyvin laajalla materiaalilla. Loppunumerot 4-1 laukoi Iita, maalivahdin ollessa voimaton loistavasta Nooran maskista johtuen.
Tämä peli oli myös kovatasoinen pelaahan Coachissa 4Y pelaaja erikoisluvalla (raportin kirjoittaneesta johtuen, kerroin heille mahdollisuudesta kun heidän B-tyttö yhteistyö kariutui ja heidän materiaalinsa olisi jäänyt pieneksi ja Y- tytöt erittäin vähälle peliajalle). Eli saatiin haluttu hyvä vastus. Tässä Josban puolustuspeli pelasi mainiosti Sussun johdolla (muutama paraatipelastus kriittisillä hetkillä). Hyökkäyspäässä vedot kohdistuivat liian ylös jolloin mokke poimi ne tai menivät yli eli vanha vika mistä valmennus viestitti jo edellisessä turnauksessa toistui. Muuten varma peruspeli Josba tytöiltä. Parhaana palkittiin Sofia Pykäläinen.