
Tatu Havula tehoili tänään 1+3 ja nousi B SM pistepörssissä sijalle 4. Kuva Joensuun OLS pelistä.
Josban B-junioreiden SM-sarja jatkui vieraspelillä OLS:a vastaan Zemppi Areenalla. Päiväottelu tiesi aikaista lähtöä ja ensimmäiset tunnit bussissa olivatkin varsin hiljaisia. Mutta eipä ollut unisuudesta tai matkan rasituksista tietoakaan kun peli vihellettiin käyntiin klo. 13.30. Ensimmäinen erä alkoi OLS:n todella vahvalla karvauksella ja paineistamalla päätylankusta saakka, mutta erinomaisen hyvin Josba sai käännettyä ja avattua omaa peliään paineen alta. Viiden minuutin kohdalla Valtteri Pasanen avasi Josban maalitilin ylivoimalla Roope Oslanuksen syötöstä. Josban toisen maalin mahdollisti Karvisen Samun vahva haastaminen ja hassuttelu, jonka jälkeen hieno syöttö Valtterille ja ottelu kahteen nollaan. Josban kolmannessa maalissa Roope Oslanus teki todella oivaltavan syötön reunasta keskelle, ja Tino Turunen sai naatiskellen laittaa pallon maaliin. 0-4 osumaa edelsi todella hieno paine OLS päädyssä, ja neljännen maalin viimeisteli tuttu parivaljakko, Tatu Havula syötti ja Juuso Salomies viimeisteli erätaukolukemat. Kolmannen ja neljännen maalin välissä nähtiin myös Simon upea veto, joka ainakin Josban aitiosta 30 metrin päästä näytti pomppivan maalin puolella.
Toisen erän OLS aloitti todella vahvalla liikkeellä ja vyöryi päälle kuin pohjoinen viima ja vimma. Tämä tuottikin tulosta kolmannen minuutin kohdalla, todella ovelasti vastustaja purki miesmerkin meidän päädyssä ja räppäsivät maalin vapaasti takakulmalta. Mutta jo heti seuraavassa vaihdossa 18 sekunnin jälkeen Josba kääntää peliä todella tehokkaasti ja Santtu Siponen tekee Josban viidennen maalin Artturi Vänskän syötöstä. Seuraavat tilastomerkinnät olivatkin sitten jäähyjä molemmille joukkueille, joista OLS tekikin kavennusosuman 30 peliminuutin kohdalla. Kolme minuuttia tästä ja Oslanuksen Roope katkoo syötön keskialueella ja haastaa vahvalla liikkeellä OLS puolustusta ja pallo hienon soolosuorituksen jälkeen upealla vedolla maaliin. Josban seuraava maali oli kuin osoitus tämän päivän työmoraalista kentällä. Alivoimalla Tatu Havula katkaisee vastustan syötön ja ampaisee liikkeelle semmoisella vauhdilla että ei ole vielä tällä kaudella nähty. Jälleen upea viimeistely ja Josba vieraissa 2-7 johtoon ja toiselle erätauolle.
Kolmas erä jatkui samalla tavalla kuin edelliset. OLS paineistaa todella kovasti mikä avasi Josballe paikkoja avata peliä ja iskeä vastaan. 46:nen peliminuutin kohdalla sattui tälle päivälle harvinainen virhe, jossa palloa ei saatu avattua omasta päädystä pois ja kuinkas ollakaan se pomppi parhaalle sektorille maalin eteen josta vastustajan oli helppo kaventaa ottelu 3-7. Mutta seuraava vaihto ja Josballe seuraava maali. Tällä kertaa Artturi Vänskä kokeili parikin kertaa keskeltä ja lopulta pallo maaliin, Santtu Siposen syötöstä. Tärkeä maali ettei vastustaja saanut kiriä alkamaan. Ja 17 sekuntia tästä niin Juuso Salomies tekee Josban yhdeksännen maalin Tatu Havulan upeasta syötöstä. Ja pari minuuttia tästä, niin sama parivaljakko tekee Josban kymmenennen maalin. Josban viimeisen ja 11:sta maalin tekee Simo Harinen ylivoimalla hienolla vedolla peiton ohi, syöttäjän Juuso Salomies. 54:llä peliminuutilla OLS tekee ottelun viimeisen maalin. Hieman löysästi puolustettiin oman maalin edustaa ja heti vastusta rankaisi tästä pienestä virheestä.
Josban kauden kolmas voitto tuli todella hyvällä esityksellä ja peli-ilmeellä. Hienoja onnistumisia ja ennenkaikkea loistavaa ja periksiantamatonta ja nöyrää tekemistä pallottomana. Tänään myös helpot virheet loistivat poissaolollaan. Maalilla Jami onnistui todella hyvin ja napsi tukun loistavia torjuntoja masentaen OLS hyökkäjät. Kovia pelejä opitaan pelaamalla kovia pelejä, tänään joukkue osoitti kypsyyttä ja henkistä vahvuutta ja asennetta.
Sarja jatkuu 24.2., vieraspelillä Seinäjoella.
http://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/b-poikien-sm-sarja-runkosarja/2873
http://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/ols-josba/13655/2873
Tilastohuomioita:
Samu Karvinen 0+1
Valtteri Pasanen 2+1
Roope Oslanus 1+2
Tino Turunen 1+0
Simo Harinen 1+0
Artturi Vänskä 1+1
Santtu Siponen 1+1
Tatu Havula 1+3
Juuso Salomies 3+1
Jami Ruuskanen 24 torjuntaa (torjuntaprosentti 86%)