B/C1 Mäntyharjulla 14.2.

Mäntyharjun pienessä kaukalossa tärkeissä peleissä niukat tappiot PHSBlle ja Vartalle.
Käytännössä ennen viimeistä kotiturnausta 27.2, ovat jatkohaaveet kuopattu, joten muut joukkueet kisaavat meillä kahdesta jatkopaikasta SM-playoff karsintoihin.

Ensimmäisessä vastaan asettui tämän lohkon ykkönen ja mielestämme paraskin joukkue, joka haastettiin huomattavasti paremmin kuin ensimmäisessä kohtaamisessa. Molemmin puolin tarkkaa pelaamista ja paikkoja lopulta molemmilla voittaa peli. Kaveri viimeisteli meidän virheistä hyvin. Paineettomassakin tilassa pakkien avaukset menivät välillä seinille tai pahimmillaan vastustajan lapaan, mutta syynsä siihen myös liian innokkaalla hyökkäämisellä ja passiivisella hyökkääjien avausten vastaanotolla. Välillä vastustajalla oli hyvä paine meidän päässä, mutta monta hyvää tilannetta luotiin myös vastustajan päätyyn, jossa viimeistely hyvistäkin paikoista ei tällä kertaa onnistunut. Kerrankin tappion jälkeen jäi suhteellisen hyvä mieli, koska ottelussa oli omat paikkamme ottaa jopa pisteitä tuostakin pelistä.

PHSB-JOSBA 4-2 (2-1, 1-0, 1-1)

Toisessa matsissa vastaan asettui Varta, jolle pieni kenttä varmasti sopii parhaiten. Aikaisemmat kaksi viimeistä peliä oli päättynyt niukasti meidän 4-3 voittoon.
Ensimäisessä erässä mentiin jo 2-0 johtoon ja näytti siltä, että mitään hätää ei meidän päässä ollut.Meillä hyviä paikkoja, vastustajan maalivahdin ottaessa välillä huipputorjuntojakin.
Toinen erä taisteltiin tasapäisesti. vastustaja sai kavennuksen ja lähes minuutti siitä viisiminuuttisen. Tuo viisiminuuttinen oli kauden huonointa ylivoimaa, eikä saatu juurikaan laukauksia maalille asti. Heti vitosen jälkeen sai kaveri sitten ”paikkojäähyn”, josta reilussa minuutissa rankaisivat. Siitä reilu puoli minuuttia ja taas jäähy meille, joka vielä kestettiin sekä vielä sitten 26 sekuntia ja taas uusi kyseenalainen jäähy mailaan lyönnistä, jollaista mättöä oli pitkin päivää välillä niitä viheltämättä. Sitä jäähyä kestikin kuusi sekuntia, kun kolme sekuntia ennen toisen erän loppua helähti vastustajan 3-2 johtomaali.Kolme jäähyä, kaksi yv-maalia toisen erän loppuun.
Kolmaserä mentiin meidän komennossa ja erän kolmannella minuutilla saimmekin tasoituksen. Paikkoja oli jatkossakin useita ja ihan täysin avoimia, mutta vastustajan maalivahti oli liekeissä tai meillä jokseenkin sihti kateissa.
Kaveri teki ennen erän puoliväliä harvoista paikoistaan yhden, joka riitti tällä kertaa ottelun voittoon.
Hyviä ja tiukkoja matseja ollaan Vartan kanssa väännetty.

JOSBA-VARTA 3-4 (2-0, 0-3, 1-1)

Kokonaisuutena tavallaan hyviä pelejä Mäntyharjun pienessä kaukalossa. Ensimmäisessä matsissa kaukalon koko oli meidän etu, mutta jälkimmäisessä kaverin etu. Molemmat pelit kuitenkin täysin voitettavissa, mutta tällä kertaa jäi tärkeät pisteet väärään laariin ja se riitti taistelussa jatkopaikoista.
Viimeiseen jatkosarjan turnaukseen lähdetään ottamaan revanssia kotikentällä 27.2 Areenalla Mävistä sekä voittamaan vielä kertaalleen Hupa. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan!

Lisää kuvia tästä meidän huippujoukkueesta Mäntyharjulla löytyy huoltaja/hovikuvaaja Karrin galleriasta:
JOSBA-B_99/00 Mäntyharjulla 14.2.2016.